Kauempana Bandasta teiden kunto alkoi heiketä eikä siltoja ole ehditty korjata. Kuvassa indonesialainen lossi.
"Navigaattorimme" Nasse oli todella huolestunut lossiin mentäessä mutta rentoutui silminnähden kun ranta alkoi häämöttää.
Sumatraa reunustavat Niasin ja Mentawain saaret ovat tunnettuja aaltokeskittymiä joille päästäkseen ihmiset ovat valmiita pulittamaan pari tuhatta dollaria viikon venereissusta. Kohteenamme oli saariketjun pohjoisin lenkki, Simeulue. Kenelläkään ei oikein ollut tietoa onko siellä edes majoitusta mutta kaiken järjen mukaan spotteja piti löytyä sieltäkin.
Lautan saavuttua satamaan piileskelimme lautassa vartin verran jotta häsläävä vastaanottokomitea ehtisi hajaantua edes jonkin verran. Yllätykseksemme ketään ei kiinnostanutkaan kantaa tavaroitamme tai myydä mummoansa joten seisoimme pääkadun varrella huuli pyöreänä tovin ennenkuin eräs aussi bongasi meidät ja tuli juttusille. Hän oli kaverinsa kanssa lähdössä kahden viikon venereissulle ja koska saarella ei ollut muita länkkäreitä niin olimme samalla ainoat surffarit. Se ei ollut lainkaan tavatonta sillä myöhemmin kuulimme että Simeuluella käy vuosittain n. 40 turistia.
Täysin tyhjä rannikko on haasteellinen etsintämaasto sillä jos ei osu kohdalle juuri kuin setti saapuu rantaan niin surffattavan aallon tunnistaa vain siitä että joku muu on vedessä. Porukka pakkaantui surffimobiilin virkaa toimittavan Mitsubishin kyytiin ja etelärannikon perkaaminen saattoi alkaa.
Ensimmäisen viikon aikana kävi selväksi että Simeulue on oikukas narttu. Kahtena ensimmäisenä iltana tarjolla oli yksi parhaista beach breakeista mitä vastaan on tullut mutta sitten swelli kasvoi sen verran että se muuttui kerralla sulkeutuvaksi pommiksi. Myöskään tuulet eivät kunnioittaneet kelloa lainkaan joten surffaamaan pääseminen oli aikamoista arpapeliä. Ennakolta lupaavammaksi arvioimamme saaren eteläkolkka ei lunastanut lupauksia (suurin osa aalloista breikkasi terveydelle vaarallisen lähellä rantaa) mutta tyydytti pikkupoikamaista tarvetta penkoa viidakkoa.
Sen sijaan hiukan pohjoisempana alkoi tapahtua. Koruttomasti nimetty 'The Peak' alkoi nostaa päätään. Rannalta se ei vaikuttanut mitenkään erikoiselta mutta Paco vakuutteli sen olevan isompaa kuin miltä näyttää ja olihan se. Ei kauheasti päätä korkeampaa mutta ontompaa kuin mitä tähän mennessä olen uskaltanut kokeilla. Pari kertaa tulin vedestä pois ilman aallon aaltoa ja toisella niistä en päässyt edes line-upiin kun murtuva aalto tärähti suoraan ahteriin ja vetäisi shortsit nilkkoihin vieden nyörin mukanaan. Välillä lähtö meni niin jyrkäksi että lauta painui suoraan aallon pohjasta läpi mutta kun dropin kanssa oppi tulemaan toimeen niin edessä oli jyrkkä ja melko nopea seinä.
Piikki tarjosi luonnollisesti myös eeppisiä pannuja. Riutta oli onneksi melko tasaista joten kukaan ei saanut naarmuja kummempia kolhuja vaikka erityisesti viimeisen päivän sopivasti kohdalle osunut setti riepotteli kaikkia pitkin pohjaa. Nopeimmin matalikolle huuhtounut Paco otti viimeiset paskat niskaansa tyynesti riutalla seisten.
Kameran tällä puolella on aina hauskempaa kun tuollainen mörkö marssii esiin.
Piikki pumppasi.
Näin parhaana swellikautenakin surffattavia spotteja löytyi saaren kokoon nähden yllättävän vähän. Piikki on kyllä todella hyvä aalto mutta totuuden nimessä se ei juuri kestäisi suurempaa ryysistä kun mitä viiden hengen seurueemme sai aikaan. Turistien vähyys näkyy väistämättä myös palvelujen puutteena ja chilin paljoutena. Kolmen viikon chiliriisi-chilikana-chilikala -kuuri teki tehtävänsä enkä kiellä olleeni tyytyväinen että pääsin sieltä pois viisi päivää ennen Patea, Tiiaa ja Hiskiä. Liian kauan ilman kontaktia muihin länkkäreihin käy myös psyykeen päälle.
Aiheeseen liittyen viimeisen sanan saa vieraileva kolumnisti Paco joka seuraavassa tiivistää 4kk kokemuksensa indonesialaisista (tässä ollaan siis päästy Simeuluelta mantereen puolelle Medaniin):
"Vittu mikä mesta...lähettiin jonku papan kyydis hotellilta ja pyydettiin mäkkiin, vittu se ajo ympäri vaik kuinka kauan ennenku päästiin perille. Himmee floppi, hampurilaisen välissä oli suolaa. Kiitos siitä. Pyydettin päästä sen jälkeen ostarille ni se ajeli puol tuntii ympyrää jossain pikku kujil vittu kysyin siltä sit et mihin ollaan oikeen matkal ni se vaa sano "Where ever you want boss you know shoping and njamnjamnjam..." Takas hotellille ni se viel pyys helvetti 70000rp siit kyydistä ja selitti et "You know petrol expensive and boss ask money and boss petrol njamnjamnjam.." Vittu et väsyneenä meinas rupee keittään se äijä...kaiken huippu on et loppujen lopuks meidän hotellin ovelta tanne ostarille on alle 50m ja tääl on myos mäkki. Eli tunnin pakokaasunhaistelut makso 50000 ku ois vaa voinu kävellä...vittu mika papa. Lento tänne oli myöhäs joku 4 tuntii, oon aika loppu indonesialaisiin. Miten ois seuraava reissu vaik Intiaan, vähä varmaa viel astetta parempaa porukkaa.
Joki on täynnä vesipuhvelin sontaa.
