Vielä kerran Peniche

Poissaollessamme tuuli oli laantunut ja ensimmäistä kertaa Penichessä tarkeni ilman että tarvitsi ajaa lämmittelykierroksia Punton lämppäri täysillä märkäpuvut päällä. Tubos oli edelleen liian pieni joten jäljellä olevat kaksi päivää kynsimme jo hiukan tutuksi tullutta Balealia. Kyseessä on melko haastava aalto ja yhtä lukuunottamatta kaikki kyytini olivat lyhyitä pyrähdyksiä. Katselimme ihmeissämme kun paikalliset ottivat takuuvarmasti sulkeutuvilta näyttäviä aaltoja ja painelivat niitä vauhdilla kymmeniä metrejä. Viimeisenä päivänä missasin yhden todella hyvän kun viime hetkellä pupu meni pöksyyn luullessani sen sortuvan niskaan. Koko päivänä en lopulta saanut yhtään aaltoa vaikka yritin kaikista mahdollisista suunnista. Pate ymmärsi lopettaa ajoissa, itse olin rantaan päästyäni henkisesti ja fyysisesti aivan tyhjä.

Olemme vielä arkoja ja taitamattomia, mutta jonain päivänä meidän päivämme vielä koittaa.

On the road again

Koko Portugalin rannikko on Atlantille alttiina joten todennäköisesti kunnollisia aaltoja löytyisi muualtakin kuin Penichestä. Vietyämme Lauran lentokentälle jatkoimme etelään ja tie oli auki Algarveen asti. Luonnollisesti Stormrider Guide oli jätetty kotiin ja oppaana oli jokaisen sielusurffaajan raamattu Lonely Planet.

Ensimmäinen etappi, Lagoa de Albufeira. Vain kaksi ihmistä vedessä ja aivan syystä.

Ei täälläkään. Sahasimme Capo Espicheliä edestakaisin puolitoista tuntia mutta karttaan merkittyä spottia ei löytynyt vaikka swelliä oli. Epäilemme käytännön pilaa.

Maisemissa ei toisaalta ollut valittamista. Aasi ei provosoinnista huolimatta alkanut kiljumaan.

Kolme vesiperää myöhemmin halusimme vain päästä surffaamaan ja tein päätöksen palata Penicheen. Patekaan ei pannut vastaan jos saisi hakea paluumatkalle huoltoasemalta kylmää kaljaa. Jouduin myöntymään sillä olin käyttänyt veto-oikeuteni aiemmin päivällä kun hän kinusi viinitilojen maistelutiskien ääreen.

Kiertueemme päättyi siis 12 tunnin ja 600km jälkeen Balealiin. Vaikka käteen ei paljon jäänytkään niin nauru täytti auton koko päivän ja tämä perjantai 13. oli yksi niistä päivistä jotka jäävät mieleen ei-niin-epäonnellisina.

Caparica
Kaipasimme hiukan vaihtelua joten suuntasimme Lissabonin eteläpuolelle pääkaupunkilaisten viikonlopunviettomekkaan. Kyseessä oli perusturistirysä ja kilometritolkulla rantaa. Minimaaliset aallot murtuivat kapealla kahden aallonmurtajan välisellä kaistaleella jossa vesi haisi Paten mielestä Korkeasaaren apinatalolle (luultavasti hän ei ollut taaskaan pessyt omaa pukuaan edellispäivänä). Pate oli lyönyt koko viikon löylyä kertomalla kuin Ior Bock Lemminkäisen temppelistä mystisestä Mango -liikkeestä jossa oli -50% ale käynnissä joten ainakin Laura oli tyytyväinen päästessään päästelemään shoppailuhöyryjä pihalle.

Supertubos

Sikamaanantai 9.7. Edellisilta lipsahti tumujen puolelle ja herään kun telkkarissa Seesamitien apinat mölisevät portugaliksi ja hakkaavat sukat korvissa kirjaston uutta tietokonetta. Laura on innokkaimpana pystyssä ja ajaa meidät liikkeelle. Joku on syönyt swellin yön aikana ja Supertubos on vain varjo eilisestä.

Lisäksi rannalla on helvetin kylmä vaikka taivaalla ei näy cumuluspilven hattaraakaan. Vedämme märkäpuvut päälle ja keräämme hetken lämpöä ennen veteen menemistä. Aallot ovat niin pieniä että vain Laura saa niitä kiinni ennen kuin menee syväjäähän. Oma pukuni pitää paremmin vettä mutta puolentoista tunnin jälkeen on pakko jättää leikki kesken kun leukani vääntyy kylmyydestä kieroon ja toinen pikkurillini lakkaa toimimasta. Myöhemmin selviää että tuulen sekoittama vesi on +12 -asteista.

Supertubosin kahvilan seinämä on Penichen ainoa lämmin paikka. Laura lämmittelee, Paco on luultavasti aavikkokusella.

Seuraavat kaksi päivää surffaamme Balealissa jossa vesi on vähän lämpimämpää ja aallot isompia. Laura saa omasta laudastaan päähänsä ja vekki silmäkulmassaan uhkaa soittaa pahoinpideltyjen vaimojen tukipuhelimeen jos emme lähde ottamaan hänen kanssaan aurinkoa Tubosin kahvilan seinustalle.

Baleal

Perimätiedon mukaan Euroopan isoimmat aallot löytyvät tähän aikaan vuodesta Penichestä, 90km Lissabonista pohjoiseen. Kaupunkipahanen on joskus muinoin ollut saari ja nykyään sitä reunustavat kaksi lahtea poimivat tuulen paikallisesti nostattamia aaltoja. Näistä pohjoisempi, Baleal, näytti sunnuntaiaamuna jopa hyvältä ja Paten ostettua laudan säntäsimme veteen. Sen verran olimme tehneet tutkimustyötä että takakontista löytyi märkäpuvut mutta veden kylmyys tuli silti yllätyksenä.



Tuntui että rantavesi puri varpaat irti mutta ensimmäisestä aallosta luvattu olut sai puskemaan rantakuohujen läpi. Vaikka päivän sessio ei ollut eeppinen se maistui kuin maalinteko eikä vedessäkään lopulta tullut kylmä. Laura putsasi pöydän kolmella aallolla ennen kuin kykenimme vastaamaan ja kuittasi ilmaisen Imperialin. Paikallinen olut (2e tuoppi) ei aja saamatontakaan vararikkoon ja on vielä todella hyvää. Kuten vuohenjuusto, mustekalasalaatti, kahvi ja viinikin.

Illalla kävimme katsastamassa eteläisen poukaman jossa breikkaa Supertubos. Se on nimensä veroinen ainoastaan Atlantin talvimyrskyjen aikaan ja tällä kertaa se näytti vain todella hyvältä.

Praia do Guincho

Lissabonin villisika ja vapaamielinen viinakauppa lumosivat laudattoman Paten välittömästi mutta kadulla siemailtu Ginja oli liikan tiukkaa tavaraa huomisen missiota silmälläpitäen. Iloisesti soriseva ja pörisevä ihmisjoukko oli jätettävä taakse muutaman haikean "Jiuh!" -kiekaisun saattelemana.

Tejo-joen rantaa seuraamalla tie käy läpi lukuisten rantakylien joista ei lupauksista huolimatta löytynyt varteenotettavaa surffikauppaa. Erään puljun henkilökunta kehotti meitä tarkastamaan Praia do Guinchon joka tunnetaan kansainvälisten kilpailujen pitopaikkanakin. Atlantin rannalla meitä tervehti 20 m/s mereltä puhaltava tuuli joka tappaa miten hyvän swellin tahansa.



Lisäksi lautakauppa oli suljettu omistajien purjelautaillessa puhurin syleilyssä. Lauran lento saapuisi muutaman tunnin kuluttua joten löimme päivän pakettiin.

Pohjoiskaari ei breikkaa

Entäpä Portugali?