Popoyo

Seuraavana vuorossa oli Honduras. Tyynenmeren puolella sen lapi ajaa muutamassa tunnissa -onneksi, silla tiet olivat samaa tasoa Guatemalan kanssa. Matkanteko oli jatkuvaa monttuslalomia, kuopat kun eivat olleet mitaan pienia toyssyja vaan kunnon hiidenkirnuja. Pari kertaa kolahti vahan ronskimmin ja nain sivupeilista kuinka kaksi polykapselia kaartoi tienpenkalle. Kaytannossa Hondurasin lavistykseen meni kokonainen paiva, silla rajanylitykset ovat auton kanssa melko raskaita byrokraattisia prosesseja. Paperimme olivat kuitenkin kunnossa, ja ehka siksi meinasin saada Nicaraguan vastaisella rajalla sakot puolialastomana ajamisesta. Muuta huomautettavaa kun ei loytynyt emmeka huolineet poliisin kanssa yhteistyota tekevien "raja-apulaisten" palveluita.

Nicaraguan puolella aanensavy muuttui samantien. Rajavirkailija pisti samantien leimat papereihin, Vali-Amerikkaa halkova valtatie CA-2 oli moitteettomassa kunnossa ja ratsiassakin poliisi toivotti Rachaelille ja Kellylle hyvaa naistenpaivaa. Matka taittui niin joutuisasti, etta olimme seuraavana iltana perilla Popoyossa maan etelaosassa. Majapaikkamme oli vahan prameampi mihin olimme tottuneet, mutta kun hinta tipahti 15 dollarista kuuteen per nena niin jaimme aloillemme.

Nakyma parkkikselta on komea, mutta aalto itse on suutari.

Popoyon paapointti on 10 minuutin kavelymatkan paassa, ja se on jo oikea aalto. Tosin veteen mennessa jarkytys oli aikamoinen kun veden lampotila oli tipahtanut 10 astetta El Salvadorin lukemista. Popoyo sijaitsee ohuella kannaksella Tyynenmeren ja Nicaragua-jarven valissa. Karibian puolen pasaatituulet paasevat puhaltamaan esteetta aavan jarven yli, mika tarkoittaa offshore-tuulia 365 paivaa vuodessa. Surffarit ympari maailman kuolaavat offshore- eli maatuulen peraan, silla se pitaa aallot kauniisti kasassa. Taalla tuuli oli tosin lahtenyt taysin lapasesta ja se sylki 30m pitkia parskeita suoraan aaltoa yrittavan surffarin silmille. Lisaksi se sekoitti vetta edella mainituin seurauksin. Muut olivat naureskelleet jo kuukauden verran tavanomaista painavammalle surffibagilleni. Hymyt hyytyivat laakista kun kaivoin sielta esiin markapuvun.

Swelli oli kasvanut pikkuhiljaa viikon mittaan ja odotukset olivat korkealla keskiviikkoa silmalla pitaen. Kuinka ollakaan sahkot menivat poikki edellisena yona, eika nukkumisesta tullut mitaan ilman tuuletinta. Pari tuntia pyoriskeltyani raahasin patjani verannalle ja panin uudelleen maaten. Lopulta sain unen paasta kiinni, mutta herasin miltei samantien siihen kun joku laappi kasvojani. Luuvitosswingi napsahti suoraan koiraa kuonoon ja se peraantyi ulisten. Seuraavana tulivat kissat. Aluksi ne tyytyivat kehraamaan kylkiani vasten, mutta pitkastyttyaan ne alkoivat juosta ylitseni ja sittemmin temmeltaa keskenaan paallani. Vasta kun tajusin esittaa kuollutta ne kyllastyivat ja jattivat minut rauhaan. Hetken paasta kasvojani nuoltiin taas. Vedin lakanan paani ylitse, mutta piski vain jatkoi lipomistaan kyllastaen lakanani kuolallaan. Samalla toinen alkoi naykkia paljastuneita nilkkojani. Ponkaisin ylos ja ruimaisin molemmat kaulapannasta alas porstualta. Siita ne vasta innostuivatkin kun kerrankin joku leikki niiden kanssa. Ilmeisesti ne alkoivat kilpailla suosiostani, mika kaytannossa tarkoitti etta ne painivat keskenaan paallani. Aikansa vaannettyaan nekin kyllastyivat. Niin teki naapurinikin, joka tarpeeksi haukuntaa kuunneltuaan tuli ulos, karjaisi "Shut up!" ja heitti pullosta vetta mustin niskaan. Tilanne rauhoittui lopulta puoli tuntia myohemmin naapurin toisen tulemisen jalkeen. Minka jalkeen aurinko sitten nousikin.

Paiva meni puolihorroksessa laskuvetta odotellessa. Olin jattaa koko surffin valiin vasymykseen vedoten, mutta onneksi vaantaydyin rannalle silla sain elamani sessarit. Karsimattomyys ja kylma vesi koituivat muiden kohtaloksi ja sain yksin poimia parhaat paalta. Nelja toinen toistaan pidempaa aaltoa, bang-bang-bang-bang. Sain kaikki myos nauhalle, mutta rannekuvakulma ei ole paras mahdollinen, kuten kuvasta nakyy.

Napsaisin ao. otoksen Kellysta, tosin brasilialainen photoshoppaus on hiukan teatraalista omaan makuuni.

El Salvador

Matka El Salvadorin rajalle vaati nelja bussikyytia ja sielta Zunzalin surffighettoon kaksi lisaa. El Salvador on kuuluisa monista right hand pointeistaan, jotka ovat selvassa vahemmistossa koko planeetan mittakaavassa. Guatemalassa kupatessani reilun kokoinen swelli helli koko muuta Vali-Amerikkaa ja ylhaalta maantielta nain kuvankauniita aaltoja, jotka murtuivat pitkina linjoina. Kyseinen swelli meni paskataudin jalkimainingeissa omalta kohdaltani sivu suun. Seuraavan kymmenen paivan ajan Etelainen Tyynimeri piti varsin matalaa profiilia. Surffiblogin kirjoittaminen tuollaisena aikana on varsin epakiitollinen tehtava, silla ilman aaltoja hyvakin kohde saa vain kritiikkia osakseen. Siksi en halua (tai voi) sanoa Zunzalista tai Las Floresista surffin osalta sen enempaa.

Zunzalissa tapasin Rachaelin, Kellyn, Tzahin ja Ethanin uudemman kerran ja roudasin kamani heidan kamppaansa. Tzahi oli ollut Zunzalissa kaksi vuotta sitten eika tunnistanut paikkaa enaa samaksi. Backpacker-skene on jo taallakin hyvissa voimissa ja ruuhkat vedessa sen mukaiset. Toisaalta Guatemalan jalkeen paikallisen ska-bandin keikka, 15 ravintolavaihtoehtoa, sohva ja tuutin taydelta viikonlopun Valioliigaa maistui kohtuu hyvalta.

Vaentungosta jaksaa vain rajoitetun ajan, joten pakkasimme Chevrolet Blazerin ja suuntasimme etelaan Las Floresiin. Paikkana se muistuttaa hyvin paljon Meksikon Barra de la Cruzia, paitsi etta swellin saapuessa paikalle ei lenna samantien 40 kalifornialaista. Nytkin vakea oli vain kourallinen. Ensimmaisena paivana aallot olivat viela kohtalaisia, mutta taantuivat sen jalkeen vyotaronkorkuisiksi.

Epatavallisen huonot aallot vaativat epatavallisen laudan. Ethan poseeraa.

Meksikossa pelasimme jalkapalloa lahes paivittain, lapset, naiset ja karvaiset miehet kaikki sulassa sovussa. Jokaiselle gringolle loytyi nopeasti lempinimi, kuten "Rasta" tai "Terroristi". Itse sain niinkin mairittelevan kutsumanimen kuin "saksalainen". Keskenkasvuisten meksikolaisten silmiin naytin varmaan vahintaankin Mertesackerilta. Yritin korjata tilannetta selittamalla etta olen Suomesta. Kun seuraavana paivana olin joidenkin mielesta Islannista ja toisten mielesta Philadelphiasta, hyvaksyin hiljaa kohtaloni.

Joka tapauksessa takaisin Las Floresiin. Kylan nuoret uroot kokoontuivat maanantai-iltana rannalle futisotteluun. Peli oli kaukana Meksikon sosiaalipallosta ja sain varmaan enemman vihamiehia kuin ystavia. Pehmealla hiekalla palloa on mahdotonta syottaa tarkasti, joten se piti joko vetaa pitkana paatyyn tai yrittaa kuljettaa sinne. Toisinaan peli oli taklauksineen ja vaantoineen enemman latkan ja painin sekoitusta kuin jalkapalloa.

El Salvadorilaiset ovat aiemminkin ottaneet futiksen tavanomaista vakavammin. Vuonna 1969 se kohtasi Hondurasin kolmiosaisessa MM-karsintaottelussa. Maiden valilla oli ollut siirtolaisuudesta johtuvia jannitteita 50-luvulta asti, ja tilanne eskaloitui lopullisesti kannattajien yhteenoton seurauksena kaksi viikkoa ratkaisevan ottelun jalkeen (jonka El Salvador voitti 3-2). El Salvadorin armeija hyokkasi Hondurasiin ja valloitti yhden sen rajakaupungeista. 2000 hondurasilaista siviilia sai surmansa ennen kuin tulitauko solmittiin kuusi paivaa myohemmin.

On the road again

Myos matkustellessa on helppo urautua. Kahden viime vuoden aikana reissuni ovat suuntautuneet ennalta tuttuihin kohteisiin, eika niista ole juurikaan ollut mitaan uutta kerrottavaa. Ylitettyani rajan Guatemalaan astuin jalleen tuntemattomalle maaperalle, joten tervetuloa mukaan.

Vietettyani kuusi aaltokoyhaa viikkoa Meksikossa en voinut odottaa enaa pidempaan. Vuonna 2006 MM-osakilpailun tunnetuksi tekema Barra de la Cruz ei edes breikannut kunnolla ja kun kaksi australialaista tyttoa tarjosi kyytia etelaan, en voinut kieltaytya.


Muilla (mukana oli myos kaksi jamppaa, toinen Espanjasta ja toinen Israelista) oli kiire El Salvadoriin, mutta itse halusin nahda Guatemalasta muutakin kuin kuoppaista maantieta, joten jain pois kyydista Escuintlassa. Sielta oli 70km rannikolle Sipacateen, joka tunnetaan myos Guatemalan surffipaakaupunkina.

Matka kesti kolme tuntia. Miksi dosan sitten piti edeta kavelyvauhtia? Jotta kuski voisi keskittya sanomalehden lukemiseen.

Bussikuski jatti minut betonimuurin varjoon ja sanoi etta sen takana surffataan. Meresta ei nakynyt merkkiakaan, mutta pian paadyin rameikon aarelle, missa lautturi jo odotti veneineen. Samaan aikaan paikalle saapuneesta bussista purkautui 30 new yorkilaista naisopettajaa ja muutama vasynyt aviomies. Hammastys oli molemminpuolista. Laguunin toisella puolella oli parhaat paivansa nahny resortti ja ranta, jonka aalloista tuuli oli tehnyt selvaa jo hyvan aikaa sitten. Juovuin uusien ystavieni kanssa ja ajattelin yrittaa seuraavana paivana uudestaan. Valitettavasti sain viela samana iltana jotain sopimatonta ja seuraavan paivan vietin paskoen vetta.

Myos aallot olivat kuraa joten en menettanyt paljoa. Sipacatessa on useita "hotelleja" uima-altaineen, mutta yhta lukuunottamatta kaikki olivat suljettuja. Itse asiassa olin kylan ainut turisti. Guatemalalaiset hylkaavat kaupungit joulun ja paasiaisen aikaan ja ryntaavat rannikolle. Loppuvuoden rannat ja hotellit ammottavat tyhjyyttaan ja tunnelma on jokseenkin aavemainen. Guatemalalla on varmasti paljon enemman annettavaa, mutta olin niin kuiviin rutistettu, etta halusin vain paasta pois mahdollisimman pian.

"Alaikaisilta ja tuliaseilta paasy kielletty." Henki on Guatemalassa ehka keskimaaraista hollemmassa, mutta lapsen menehtyminen kapakkatappelussa olisi jo liikaa taallakin.