Easy Rider

Ho Chi Minh kaantyisi haudassaan jos nakisi millainen kapitalismin kehto hanen nimikkokaupungistaan on tullut. Saigon oli jalleen yksi kiireinen suurkaupunki lisaa ja pakollisten Vietcongin tunneliryomintojen jalkeen valuin Julian ja Philin (britteja) vanavedessa Da Latiin. Ikuisen kevaan kaupungissa matkaani tuli tuhannen kilometrin mutka. Da Latissa pitaa majaansa Easy Ridersina tunnettu motoristijoukko, ja pyorittyamme paivan heidan kanssaan "Vietnamin puutarhassa" paatimme ottaa viiden paivan jatkon kohti pohjoista.


Matka keskiylankojen halki on maisemien puolesta tyrmaava mutta naiden aijien kanssa se on paljon muutakin.

Vietnamissa on 53 etnista vahemmistoa joita ei tapaa turistireittien varrelta, saati etta heidan kanssaan pystyisi kommunikoimaan ilman opasta. Monien kohdalla elama on jatkunut jokien ja vuoristopurojen varsilla samanlaisena vuosisatoja. Tapaamiemme vietnamilaisten kertomuksissa puolestaan amerikkalainen sota on vahvasti lasna. Jenkkien pelko kasvojen menettamisesta tuli vietnamilaisille kalliiksi; kahdeksasosa vaestosta joko kuoli tai vammautui ja kasvimyrkkyjen takia tuhannet lapset syntyivat epamuodostuneina.


Kukkulan napalmin polttamalla etelarinteella kasvusto on hyvin niukkaa viela yli 30 vuotta sodan jalkeenkin.


Kapteeni Lun yksikon panssarit rysayttivat Saigonin presidentinpalatsin porteista sisaan Etela-Vietnamin vastarinnan murruttua. Hanen tarinoissaan jenkit santasivat paljain jaloin karkuun etenevan pohjoisen armeijan edella (pitaa osittain paikkansa). Nykyaan kapun paivat kuluvat bambukoreja punoen ja oopiumia poltellen.

Taivaallisen rauhan aukion tapahtumien ja Neuvostoliiton hajoamisen jalkeen Vietnamin kommunistinen puolue paatti vapauttaa markkinavoimat mutta kotitalouksissa poliittinen ja taloudellinen kaskyvalta on tiukasti naisilla. Easy Riderienkin vapaa-aika kuluu vaimoja palvellessa. Virka-aikana vapauden tunne tarttuu kyytilaisiinkin ja Hondan selassa matka itsessaan on maaranpaata merkittavampi. Unohtakaa turistibussit ja Saigon-Hanoi -junayhteys (vaikka ne halpoja ovatkin), pratkakyyti on ehdottomasti paras tapa kokea Vietnam.


(Taas naita, mutta kun auringonlaskut on niin kivoja)

Koti-ikava

Ensimmaista kertaa matkan aikana toivoisin olevani mieluummin kotona. Qoqo on nyt nimittain eno, sisarentyttaren mitat ovat 46cm ja 2430g. Uusi perhe voi kuulemma mahtavasti!

Yhdeksan lohikaarmetta

Phnom Penh ja Kambodza jaivat taakse Mekongin viettaessa kohti Vietnamia. Rajanylitys sujui ongelmitta vaikka minulla ei ollutkaan viisumia tai jatkoyhteytta maasta pois (pohjoismaalaiset saavat oleskella 15 vrk viisumitta). Kampotsassa eras kanukki moitti vietnamilaisia royhkeiksi ja tylyiksi, mutta ilmeisesti emanta oli syonyt liikaa selleria tai jotain. Taalla ei kannata kayttaytya kuin maailman omistaja, silla vietnamilaiset ovat historian saatossa pistaneet kampoihin monille aikansa vahvimmista sotilasmahdeista ja ovat ylpeita selviytymisvietistaan. Kunniallisin aikein saapuva sen sijaan saa todella lampiman vastaanoton.

Eraana aamuna herasin kuumeisena ja ilmeisesti se nakyi paallekin pain silla aamupalapoydassa tarjoilija lahti hakemaan parasetamolia ja paikan emanta kaski ottaa paidan pois. Han raaputti selkaani ja niskaani kynsillaan (sattui niin saamaristi) ja hieroi rikkoutuneeseen ihoon jotain tiikeribalsan tapaista. Seuraavaksi eukko painoi kevyesti peukalolla selkarangan vieresta ja tuntui kuin joku olisi lyonyt lekalla lapaluiden valiin. En tieda oliko kiittaminen lansimaista vai vietnamilaista laaketiedetta, mutta kuume kylla lahti.

A wild night.


Parin tunnin sightseeing tuktuk-ajelulla pysahdyimme tutkimaan riisipeltoa ja kaantyessamme ympari koko viereisen talon vahvuus oli ihmettelemassa meita.

Mekongin suiston pikkukaupungeissa, kanavissa ja puutarhoissa riittaisi tutkimista pitemmaksikin aikaa mutta paikallinen ruoka on meikalaiselle liian terveellista. Nalka ajoi
porsaan Saigonin laskipatojen aarelle.

The orphanage

At the garbage dump there are also children whose parents cannot support them or have died, and if they're lucky they are picked to one of Phnom Penh's numerous orphanages. This particular one is located in one the poorest areas of the city and it accommodates some 100 children in very primitive facilities. A 3x3m room sleeps 10 children, the kitchen consists of three big pots with bonfires underneath them and the 'clinic' has one bed and some basic medicine. The luxury they have in contrast to many other places is a cement floor that was donated by someone from a construction company.

The children are taught English and traditional dancing which gives them an opportunity to gather some money by performing. Some can even be sent to school on regular basis. The lack of food, notebooks, pencils, antibiotics etc. is constant and they run into problems if someone needs external medical care. 50% of their income is from donating companies and the rest comes from visiting people. If you ever come to Cambodia, instead of shooting a cow with a bazooka ($100) or going for 'massage bum-bum' pay a visit to one of these orphanages. You don't have to donate anything if you don't feel like it. Just having someone to hold their little hands for a while makes a day for them.

The survival of the fittest

You won't find this place on Lonely Planet although it's not too far (in any sense) from the popular tourist attraction of Choeng Ek's genocidal massgraves. Only 1 km off the road to Choeng Ek is something that seems to be the modern day killing fields -the largest garbage dump of Phnom Penh. The extensive poverty of the countryside drives people to the capital that cannot provide living for everyone. When the only alternatives are starvation and suicide, people end up here looking for recyclable materials they can sell to traders next to the landfill.


When a truck arrives, people gather around it, ready to pick its load in hope of plastic, rubber or scrap metal. The daily income is around $1, children being smaller and weaker usually make 2000 riels (50 cents).


Adults have covered themselves from head to heels but children do not necessarily understand the hazards of the landfill. Some of them wander barefoot trying to find broken glass, used condoms or syringes (laakeruisku) no one has spotted.


The biggest threat, however, is the poisonous smoke rising from the dump. The landfill is in fact burning due to the methane that is released from the decomposing waste. The smell cannot be described.


The lack of hygiene exposes people to many diseases and stomach disorders that can be lethal as health care is beyond their reach (one day in a hospital costs $20). About 2000 people actually live at the landfill where they pay rip-off rent for a piece of privately owned land. During the rainy season most of that area is covered in water.


As we left (I was there with a motodriver from the guesthouse) three naked and dirty children, no more than five years old, came to us smiling, waving and saying 'bye-bye' like kids everywhere in the world do. As their mother called them, they left running and laughing towards a wooden shelter they must call home. Love can do miracles, but future doesn't look too bright for these children.

Vuosi nolla

Turistille Kambodza on hiukan Thaimaata kalliimpi, mika antaa vaaristyneen kuvan yleisesta elintasosta. Taalla vieraileva ei voi olla tormaamatta joukkohautoihin (killing fields) tai rahaa anoviin ja raajojaan menettaneisiin ihmisiin, joten seuraavassa maan lahihistoria lyhyesti.

50-luvulla joukko Pariisin stalinistisissa piireissa pyorineita opiskelijoita palasi Kambodzaan ja perusti liikkeen (punakhmerit) ajamaan kotimaataan sosialismin auvoja kohti. 1970 Vietnamin sota laajeni Kambodzan puolelle, mika lisasi erinaisten aariainesten kannatusta ja nosti lopulta punakhmerit nokkamiehensa Saloth Sarin (aka. Pol Pot) johdolla valtaan.

Moni lapsuus loppui huhtikuussa 1975. Punakhmerit marssivat paakaupunki Phnom Penhiin ja alkoivat tyhjentaa sita asukkaista. Pol Potin ja kumppaneiden ideoima uusi yhteiskunta perustuisi noyriin tyontekijoihin ja kollektiiviseen maatalouteen, kaikki muu sai menna. Tehtaat, temppelit, 6000 koulua ja 800 sairaalaa suljettiin, raha ja moderni laaketiede kiellettiin. Kaikki kaupungit tyhjennettiin ja ihmiset ajettiin maaseudulle ja viidakoihin viljelemaan riisia. Uudella hallinnolla oli paljon vihollisia. Entiset sotilaat ja poliisit, kauppiaat, pankkiirit, liikemiehet, rikkaat viljelivat, maanomistajat, laakarit, lakimiehet, munkit, opettajat, opiskelijat ja silmalasipaiset; kaikki jotka riistivat koyhia, muistuttivat vanhasta vallasta tai ajattelivat liikaa. Heidat surmattiin perheineen ensimmaisina. Lahes kaikki perheet hajotettiin. Historian suurimmassa joukkokidnappauksessa lapset erotettiin vanhemmistaan, silla uudessa yhteiskunnassa ei tulisi olemaan sijaa perhe-elamalle, vaan kaikki liikeneva aika kaytettaisiin maan rakentamiseen. Laheisten kaipaamisesta tuli rikos josta rangaistiin kuolemalla. Jos lapsi itki vasymyksesta tai vanhempiaan kaivaten hanta hakattiin kunnes itku loppui. Koko kansa teki 14-18 -tuntisia tyopaivia tyoleireilla. Tyon ja unen (ne ketka pystyivat nukkumaan) valissa lapsia aivopestiin ja heista koulittiin sotilaita ja teloittajia. Paivittainen ruoka-annos oli tarkoituksella aivan liian pieni jotta kenellakaan ei riittaisi voimia kapinoida. Vallankumouksen oppeja kyseenalaistaneet lahetettiin "uudelleenkoulutettaviksi" salaisiin kuulustelukeskuksiin jossa heidat kidutettiin hengilta. Vainoharhainen "ylin organisaatio" naki vihollisia kaikkialla ja tappamisesta tuli pian taysin silmitonta. Ihmishenki oli harvoin edes luodin arvoinen. Uhreja hakattiin kuokalla niskaan, paita ja sisaelimia leikattiin irti. Kammottavimpia ovat kertomukset raskaana olevien naisten ja vauvojen teloituksista. Myos aliravitsemus ja sairaudet tekivat tuhoisaa jalkea.

Vuoden 1979 alussa pohjoisvietnamilaiset miehittivat Kambodzan ja tekivat lopun hirmuhallinnosta joka oli vajaassa neljassa vuodessa ajanut maan takaisin kivikaudelle. 1,7 miljoonaa kambodzalaista (n. 20% vuoden 1975 vaestosta) surmattiin, kuoli tauteihin tai naantyi hengilta maanmiestensa toimesta. Pienen maan karsimykset eivat paattyneet siihen. Vietnamilaisten ikiaikainen vihollinen Thaimaa vaati etta ruoka-apua oli annettava myos punakhmereille, joita se piti edelleen Kambodzan laillisina vallanpitajina. Sittemmin avustukset laajenivat kasittamaan asetoimituksia joiden turvin punakhmerit jatkoivat sissisotaa viidakon katkoista viela vuosikymmenen ajan. Samaan aikaan USA kuristi maan taloutta vietnamilaisten lasnaolon vuoksi. 25 vuoden sisallissodan jaljilta maaseudulla on miljoonia jalkavakimiinoja ja 500 000 tonnia laukeamattomia rajahteita jotka Yhdysvallat kylvi sinne Vietnamin sodan aikana.

Ääkkösten paluu

Liikkuminen Kambodzassa paikasta toiseen ei ole klaustrofobisille/luonnostaan lyhytpinnaisille. 150km matka Thaimaan rajalta Siem Reapiin taittui viidessä tunnissa mutta toisilta se on vienyt viisitoista kun välillä on vaihdettu renkaita ja hitsattu siltoja. Aivan kivuttomasti se ei sujunut meiltäkään, sillä edellämme ajanut paku "hajosi" 500m jälkeen ja sen kuusi matkustajaa tungettiin kamoineen valmiiksi täyteen minibussiimme. Tie itsessään oli, no, pakaroille haastava. Luvattua ilmastointia ei tietenkään ollut joten ikkunat piti pitää auki. Kovin syvään ei voinut vetää henkeä ennen kuin oranssi pöly tukki röörit. Normaalia tilavampi rakko tai ainakin matkasorsa on etu sillä tienpientareella lojuu maamiinoja. Joku tiesi kertoa että teiden kuntoon ei liiemmin panosteta sillä Kambodzan lentoyhtiön omistava kuningasperhe haluaa pitää bisneksen virkeänä (ei voi yleistää, muutama isompi tie on päällystetty ja hyvin hoidettu).

Phnom Penhiin päätin mennä veneellä sillä lavasika alkoi riittää. Noutamaan tullut pakettiauto oli alimitoitettu ja ihmisten ahtamisessa kaksinkerroin pedon sisuksiin meni niin paljon aikaa että satamaan päästyämme istumapaikat olivat jo menneet. Katolla meni ihan mukavasti siihen saakka kunnes päästiin järvelle ja saavutettiin normaali matkanopeus, jolloin pärskyvä vesi kasteli vaatteet ja kylmä viima viimeisteli alakulon. Tunti piti seisoskella käytävällä ennen kuin sisälle tuli tarpeeksi länkkäreitä herättämään japanilaisten mielenkiinnon yläkannen olosuhteita kohtaan. Toivottavasti saivat hyviä kuvia aavalta järveltä.


Kuvailluusio: taustalla on vene.