Endless summer

Kahden viime viikon aikana surffausta on rajoittanut epasuosiollinen saa ja venekyydin hinta. Vaikka etelaisessa Lombokissa ei olekaan kovin paljon turisteja niin aalloilla on toisinaan tunkua silla lahes kaikki heista surffaavat. Launtai-aamun ruuhkassa tormasin eraan skotin kanssa, aalto murtui niskaan ja pyoritti molempia hyvan aikaa. Pintaan noustessani jalkaremmi oli kaulan ymparilla ja lauta selassani paidan alla. Kaverin laudasta katosi eva ja omastani irtosi pala.

Olin jo tekemassa lahtoa kunnes viikko sitten Lombokille rantautui kaksi surffihullua suomalaista. Heidan kanssaan meno on kymmenen kertaa hauskempaa ja puolet halvempaa. Tata ennen kasitykseni surffisession kestosta oli siella puolentoistatunnin paikkeilla mutta Lauran ja Paten kanssa nelja on lahempana totuutta. Valttaaksemme vaenpaljouden lahdemme liikkeelle ennen auringonnousua mutta aina sekaan ei riita silla surffaajat ovat verrattain aamuvirkkua porukkaa. Kaikkien surffileffojen aiti Endless Summer paketoi unelman taydellisesta ja koskemattomasta aallosta (ja sen etsimisesta). Loppumatkani varrella on muutamia lupaavia kohteita joten lupaan pitaa silmani auki.

Tuuli kaantyy

Ylitin paivantasaajan viikkoa suunniteltua aikaisemmin mika oli pieni riski silla yleensa maaliskuu on viela sadekautta koko Indonesiassa. Kaikista matkakohteistani juuri tama heratti eniten huolta laheisissani mutta kuivana pysyminen ei liene ollut niista merkittavin.Viime vuosina Indoja koskeva uutisointi on ollut vahemman mairittelevaa; Ita-Timor, SARS-epidemia, tsunami ja Banda Acehin levottomuudet. USAn aloittama terrorismin vastainen sota pulttasi monet islaminuskoiset valtiot 'pahan akselin' jatkeeksi. Suomesta lahtiessani Indonesia oli yhta kuin lintuinfluenssa. Vakavin turismin kokema takaisku oli kuitenkin vuoden 2002 Balin pommi-iskut. Indonesia tyhjeni turisteista parissa paivassa ja Balilla 80% ihmisista menetti toimeentulonsa. Sittemmin lansimaat ovat antaneet toistuvia kehoituksia valttaa turhaa matkustamista Indonesiaan ja balilaiset kyselevat miksi New York, Madrid ja Lontoo ovat valttyneet vastaavilta varoituksilta. Lintuinfluenssa on tappanut Indonesiassa kolmen viime vuoden aikana n. 60 ihmista mika Suomen vakilukuun suhteutettuna tarkoittaisi 1,3 kuollutta suomalaista. Tartuntavaaraa ei ole jos syotava lintu on hyvin kypsennetty ja jos matkailijalla on yhtaan jarkea paassa niin han valttaa turhia vierailuja kanaloihin ja lintutoreille. En vaita etta Indonesia olisi yhta turvallinen kuin koti-Suomi mutta asiat pitaisi nahda oikeassa mittasuhteessa.

Vietin Balilla vain yhden yon jatkolentoa odotellessa joten en pysty sanomaan muuta kuin etta hiljaista on. Eihan nyt mikaan sesonki ole, mutta ottaen huomioon Balin maineen Kaakkois-Aasian Gran Canariana ollaan kaukana pommi-iskuja edeltaneista turistimaarista. Paikoitellen se on varmaan ihan hyva asia mutta Kutalla (jossa pommit rajahtivat) paikallisten apeus on selvasti aistittavissa. Katukauppiaiden myyntiyritykset ovat anovia ja alistuneita ja majapaikkani jokainen tyontekija tuli vuorollaan kiittamaan etta yovyin juuri heilla. Suunta on kuitenkin ylospain.

Tarkalleen ottaen tuuli puhaltaa Etelamantereelta ja aalloilla on neljasosa maapallon ymparysmitasta aikaa kerata voimia ennenkuin ne murtuvat Indonesian saarten etelarannikolla. Bali on tunnettu loistavista surffispoteistaan mika tarkoittaa etta aloittelijoiden on parasta kiertaa ne kaukaa. Suuntasinkin helpomman surffin toivossa naapurisaari Lombokille. Suoritin pesukoneen peruskurssin aikanaan San Diegossa joten talla kertaa ei enaa tarvinut nostella simmareita puolisaaresta tai kaivella hiekkaa jokaisesta ruumiinaukosta. Menopelina oli aloittelijoiden ponttoonilankku jolla tumpelompikin seisoo ensimmaisen session aikana. Pari ensimmaista vetoa meni viela hyvavoimaisena mutta pian pulssi alkoi nousta ja hengitys tihentya. Rannalle ei paassyt lepaamaan silla se oli liian kaukana (paikalle pitaa tulla veneella) joten haukoin henkea vatsallani maaten laudan painaessa palleaa ja toista poskea (niska oli jo krampissa paa pystyssa palyilysta). Ennen pitkaa kadet eivat enaa nousseet pinnan ylapuolelle ja taistellessani takaisin veneelle koiraa meloen mieleen palautui ensimmainen lumilauta"oppitunti" kun konttasin tasannetta itku kurkussa kaaduttuani toistakymmenta kertaa samalle pakaralle (Markku, Timppa ja Tuomo veivat minut ja Jarin Rukan pisimpaan rinteeseen ja sanoivat etta nahdaan alhaalla).

Tulevat paivat vietan melontaharjoituksissa, taalla siihen on loistavat puitteet silla kaytettavissani on kolme puolikilometrista lahtea joiden rannoilla ei ole ristin sielua nauramassa rapikoinnilleni. Balin tapahtumat heijastuivat taysimittaisina myos Lombokille ja talla hetkella alueen kymmenessa hotellissa/majatalossa on yhteensa n. 40 turistia. Olen majapaikkani ainoa asiakas joten omistajalla on aikaa palvella ja kuskata minua kauemmaksikin. Sadekauden jaljilta saari on kauttaaltaan vihrea ja ruohokumpujen keskella sukkuloidessa tuntuu kuin ajaisi mopolla Hobittilassa. Vaikka surffi ei ottaisikaan tuulta alleen niin aivan heti en ole kiirehtimassa eteenpain.

Singapore by day

Kuumottavan Kuala Lumpurin jalkeen vuorossa oli Singapore, jossa haisi liikaa raha -no haisin varmaan minakin, olenhan sioista hikisimpia ja Singaporen ilmasto on tunnetusti kosteahko. Lajitovereille tiedoksi etta veden juonti metrossa on kielletty 250 euron suuruisen sakon uhalla. Muutenkin hallituksen siisteysintoilu ja virheettoman kaupunkikuvan vaalinta on suorastaan perverssia. Sivistysvaltiossa laitakaupugin usean hehtaarin nurminiitty olisi iltaisin taynna pienia ja isoja poikia pelaamassa jalkapalloa (jerseys as goalposts, showing their willies) mutta taalla tontilla jokottaa vain kyltteja joissa lukee "Hallituksen nurmikko. Astu omalla vastuulla." Miinoittaako ne niita?

Singapore by night

Visca Catalunya!

Toinen ympyra sulkeutuu

Helmikuu imi mehut niin henkisesti kuin fyysisestikin ja Vietnamin jalkeen iski jonkinlainen matkustuskrapula. Syoksyin Laosin lapi kahdessa paivassa enka jaksanut lahtea paakaunpunki Vientianen pohjoispuolelle Vang Viengiin tai Luamg Prapangiin. Matkalla en ottanut ainuttakaan valokuvaa. Tiet olivat Laosissa hyvassa kunnossa mutta aloin saada tarpeeksi bussikyydista jo Vietnamin puolella. Ostin yhdistelmalipun valille Hoi An - Savannakhet (Laos) joka kasitti ilmaisen majoittumisen ennen rajanylitysta. Huessa matkatoimiston nainen otti lippuni ja sanoi jarjestevansa kaiken kun olin haluton luopumaan piletista (se oli ainut dokumentti mika minulla oli koko matkalle). Niinhan siina kavi etta jossain valissa eukko jai bussista pois ja ketaan ei enaa kiinnostanut minne olin menossa. Matkaseura oli se todennakoisin, joukko juopuneita virolaisia haavieraita Vietnamissa. Kellon ollessa sen verran etta minun piti olla jo perilla Dong Hassa, kysyin taukopaikalla jotta missa mennaan. Olimme kuulemma parinkymemnen minuutin paassa mutta itse asiassa olimme ohittaneet ko. kaupungin 20 min sitten. Alkoi kauhea pulina ja lopulta joku sai soitettua mopokyydin joka vei minut takaisin maaranpaahani. Majoitus oli juuri niin hyva kuin ilmaiselta majoitukselta voi odottaa. 20 tuntia myohemmin (Laosilaiset diggaa taukoilla bussimatkoilla reilumman puoleisesti) olin Vientianessa ja aloin jarkata kyytia Bangkokiin. Yojuna ei onnistunut kun tietoliikenneyhteydet oli poikki joten otin bussikyydin johon sisaltyi ilmainen illallinen (paistettua riisia). Matkan aikana kavi klassiset eli joku tunnelirotta penkoi matkatavaratilassa olleen rinkkani. En sailyta siella mitaan arvokasta mutta kitaranviritin oli jatetty paalle siten etta patteri oli finaalissa. Ilmeisesti kannattaa valttaa kaikkea mihin liittyy jotain ilmaista.

Talla hetkella matkanteko on aika tervanjuontia ja ainoat nahtavyydet jotka kiinnostavat on Valioliigakierros Bangkokissa ja Barca-Chelsea Kuala Lumpurissa. Ehka Shangri La loytyy etelaiselta pallonpuoliskolta?