Halpamatkat Nicaraguassa

Kelly ja Rachael jatkoivat taivaltaan Costa Ricaan ja heittivat minut menneessaan talolle, jossa odotti 11-painen Suomi-poppoo. Paasiaisviikon hulabaloo oli kaukana, silla rannallamme ei ollut muita asumuksia.

Proteiini hoidettiin laheisesta joesta. Vartijamme Gonzalo yritti lahtea ensimmaisena paivana rehvakkaana merelle, mutta sen arvaa miten siina kay jos yrittaa etualalla olevalla kiululla takana nakyvan breikin lavitse. Omaksi onnekseen harppuuna oli jaanyt rannalle...tosin miksi lahtea merelle ilman kalastuvalineita?















G:n kalastusmetodit olivat muutenkin vahan hataralla pohjalla. Onneksi Pekka tarttui toimeen ja auttoi miesta maessa. Tahan mennessa aija oli kantanut Titaniciksi ristimansa soutuveneen selassaan joka kerta joelle, ja oli silminnahden riemastunut kun Pekka ehdotti etta kai sen voisi myos vetaa perassaan rantavedessa.

Pekalla ja Gonzalolla synkkasi heti alusta saakka. Pekan kompassilla on paha tapa menna sekaisin pienimmastakin maarasta rommia, ja tultuaan suihkusta ensimmaisen illan paatteeksi han ei loytanyt huoneen valokatkaisijaa mistaan, vaikka kuinka yritti munasillaan hamuilla. Hammastys oli varmasti suuri kun valot laittoikin paalle Gonzalo eika Maarit. Sen jalkeen ei haitannut, vaikka yhteista kielta ei juuri ollutkaan.

Parasta omassa poukamassa oli tietenkin oma surffispotti. Aalto oli melko herkka olosuhteille, mutta huonompiakin beach breakkeja on tullut vastaan.

Pate vetaa.

Koko jengi.

Talolla vietetyn viikon jalkeen matka jatkui Nicaragua-jarvelle, jossa kavin jo aikaisemmin Kellyn ja Rachaelin kanssa. Jarvi on siita poikkeuksellinen, etta sen keskella kohoaa kaksi tulivuorta. Ensimmaisella kerralla kapusimme Concepcionin huipulle, ja nyt oli vuorossa sen hiukan matalampi sisar, Maderas.

Concepcion lahelta ja kaukaa (Maderasin huipulta).

Maderasin huippu on joskus lentanyt ilmaan jattaen jalkeensa kraaterijarven.

Halpamatkojen viimeinen viikonloppu vietettiin Astillerosissa, jonka aaltoihin viittasin jo taannoin. Tuuli oli tyyntynyt ja vesi oli lammennyt, mutta aallot olivat melko nuhjuisia reilusta swellista huolimatta. Aiemmalta kerralta jai niin hyvat muistot, etta oli turha pilata niita. Vesi oli kylmaa ja tuuli oli riipiva, mutta raa'assa kauneudessaan se oli taydellinen.

USA & Suomi vs. Nicaragua

Kylmän sodan vuodet olivat epävakaata aikaa lähes kaikissa Väli-Amerikan maissa. Pääkokkina hääri USA, joka vuoroin tuki ja savusti ulos valtionpäämiehiä omien intressiensä mukaisesti. Somozan perhe sai 40 vuoden työrauhan, haali valtavan omaisuuden itselleen ja ajoi tavallisen kansan kurjuuden partaalle. Vallankumoukselliset sandinistat päättivät Somozan diktatuurin 1979 ja alkoivat ajaa läpi uudistuksia. Muutamassa vuodessa lukutaidottomuus laski 50%:sta 13:een, lapsikuolleisuus kolmanneksen ja polio taltutettiin kattavalla kampanjalla.

1981 Ronald Reagan astui valtaan ja huolestui huhuista, joiden mukaan Nicaraguasta käsin tuettiin naapurimaiden vasemmistolaisia liikkeitä. Sehän ei käynyt päinsä, joten USA alkoi tukea vastavallankumouksillisia contria (entisiä Somozan kaartilaisia). Sisällissotaa kesti vuoteen 1987 ja lisäksi vuodesta 1985 alkaen USA alleviivasi tyytymättömyyttään vasemmistolaishallitukseen mittavalla kauppasaarrolla, mikä kuristi maan taloutta entisestään. Kun USA:n "asekaupat" Iranin kanssa (kyseessä oli asetoimitukset contrille) tulivat julkisuuteen, ja kun joku vielä paljasti CIA:n suunnitelmat miinoittaa Nicaraguan satamat, USA astui taka-alalle ja maahan saatiin rauha. Presidentiksi nousi vallankumouskomentaja Daniel Ortega, joka tosin menetti asemansa itsekutsumissaan vaaleissa -90. Vuoden -96 ja -01 vaalien alla USA uhkasi "vakavilla seuraamuksilla", mikäli Ortega valittaisiin uudelleen.

Presidentit vaihtuivat, mutta korruptio pysyi. Vuonna 2006 sandinistien ehdokas kuoli sydänkohtaukseen neljä kuukautta ennen vaaleja, ja jenkkien suureksi riemuksi varaehdokas Ortega palasi valtaan. Kaikki Ortegan toimet eivät ole menneet perustuslain mukaan; räikein esimerkki oli vuoden 2008 kunnallisvaalit, joiden aikaan kansainvälisten tarkkailijoiden toiminta kiellettiin. Vuotta myohemmin Suomi lopetti kehitysavun antamisen Nicaragualle huolestuttuaan vallan keskittymisestä yhdelle henkilölle. Näin siis virallisen selityksen mukaan.

Ortega ratkaisi Nicaraguaa vaivaavan energiapulan lyömällä hynttyyt yhteen Venezuelan presidentin Hugo Chavezin kanssa. Valkoisessa talossa vedettiin herne nenään, sillä Chavez tykkää istua öljytynnyrin päällä ja näyttää amerikkalaisille keskisormea. Saattaa toki olla sattumaa, että juuri noihin aikoihin Suomi alkoi huolestua Nicaraguan parlamentaarisesta kehityksestä. Toisaalta aikaisempina vuosikymmeninä ei vaivannut lainkaan se, että kehitysapu meni kaikkialle muualle kuin maan kehittämiseen. Joka tapauksessa Suomen kehitysapua vastustavat piirit voivat myhäillä tyytyväisinä.

Ortegan kaudella eli viiden viime vuoden aikana tiet on saatu kuntoon, kouluja on rakennettu lisää, opiskelijoille on alettu jakaa stipendejä yliopisto-opintoja varten, opettajien palkkoja on korotettu 10% ja vanhukset saivat pienen eläkkeen (30 dollaria kuukaudessa). Sairaaloissa ei ole enää erillisiä puoliskoja rikkaille ja köyhille, vaan kaikki saavat hoitoa. Kaikilla on myös nykyään kuukauden palkallinen vuosiloma. Jututtamani ihmiset kalastajista lakimiehiin ovat yhtä mieltä siitä, että Ortega on vallanhimostaan huolimatta köyhien asialla - ja kiistattomilla vaaleilla siihen virkaan valittu.

Joku on joskus sanonut, että yhteiskunnan todellinen arvo mitataan sillä, kuinka se pitää huolen vähäosaisimmista jäsenistään.

Popoyo

Seuraavana vuorossa oli Honduras. Tyynenmeren puolella sen lapi ajaa muutamassa tunnissa -onneksi, silla tiet olivat samaa tasoa Guatemalan kanssa. Matkanteko oli jatkuvaa monttuslalomia, kuopat kun eivat olleet mitaan pienia toyssyja vaan kunnon hiidenkirnuja. Pari kertaa kolahti vahan ronskimmin ja nain sivupeilista kuinka kaksi polykapselia kaartoi tienpenkalle. Kaytannossa Hondurasin lavistykseen meni kokonainen paiva, silla rajanylitykset ovat auton kanssa melko raskaita byrokraattisia prosesseja. Paperimme olivat kuitenkin kunnossa, ja ehka siksi meinasin saada Nicaraguan vastaisella rajalla sakot puolialastomana ajamisesta. Muuta huomautettavaa kun ei loytynyt emmeka huolineet poliisin kanssa yhteistyota tekevien "raja-apulaisten" palveluita.

Nicaraguan puolella aanensavy muuttui samantien. Rajavirkailija pisti samantien leimat papereihin, Vali-Amerikkaa halkova valtatie CA-2 oli moitteettomassa kunnossa ja ratsiassakin poliisi toivotti Rachaelille ja Kellylle hyvaa naistenpaivaa. Matka taittui niin joutuisasti, etta olimme seuraavana iltana perilla Popoyossa maan etelaosassa. Majapaikkamme oli vahan prameampi mihin olimme tottuneet, mutta kun hinta tipahti 15 dollarista kuuteen per nena niin jaimme aloillemme.

Nakyma parkkikselta on komea, mutta aalto itse on suutari.

Popoyon paapointti on 10 minuutin kavelymatkan paassa, ja se on jo oikea aalto. Tosin veteen mennessa jarkytys oli aikamoinen kun veden lampotila oli tipahtanut 10 astetta El Salvadorin lukemista. Popoyo sijaitsee ohuella kannaksella Tyynenmeren ja Nicaragua-jarven valissa. Karibian puolen pasaatituulet paasevat puhaltamaan esteetta aavan jarven yli, mika tarkoittaa offshore-tuulia 365 paivaa vuodessa. Surffarit ympari maailman kuolaavat offshore- eli maatuulen peraan, silla se pitaa aallot kauniisti kasassa. Taalla tuuli oli tosin lahtenyt taysin lapasesta ja se sylki 30m pitkia parskeita suoraan aaltoa yrittavan surffarin silmille. Lisaksi se sekoitti vetta edella mainituin seurauksin. Muut olivat naureskelleet jo kuukauden verran tavanomaista painavammalle surffibagilleni. Hymyt hyytyivat laakista kun kaivoin sielta esiin markapuvun.

Swelli oli kasvanut pikkuhiljaa viikon mittaan ja odotukset olivat korkealla keskiviikkoa silmalla pitaen. Kuinka ollakaan sahkot menivat poikki edellisena yona, eika nukkumisesta tullut mitaan ilman tuuletinta. Pari tuntia pyoriskeltyani raahasin patjani verannalle ja panin uudelleen maaten. Lopulta sain unen paasta kiinni, mutta herasin miltei samantien siihen kun joku laappi kasvojani. Luuvitosswingi napsahti suoraan koiraa kuonoon ja se peraantyi ulisten. Seuraavana tulivat kissat. Aluksi ne tyytyivat kehraamaan kylkiani vasten, mutta pitkastyttyaan ne alkoivat juosta ylitseni ja sittemmin temmeltaa keskenaan paallani. Vasta kun tajusin esittaa kuollutta ne kyllastyivat ja jattivat minut rauhaan. Hetken paasta kasvojani nuoltiin taas. Vedin lakanan paani ylitse, mutta piski vain jatkoi lipomistaan kyllastaen lakanani kuolallaan. Samalla toinen alkoi naykkia paljastuneita nilkkojani. Ponkaisin ylos ja ruimaisin molemmat kaulapannasta alas porstualta. Siita ne vasta innostuivatkin kun kerrankin joku leikki niiden kanssa. Ilmeisesti ne alkoivat kilpailla suosiostani, mika kaytannossa tarkoitti etta ne painivat keskenaan paallani. Aikansa vaannettyaan nekin kyllastyivat. Niin teki naapurinikin, joka tarpeeksi haukuntaa kuunneltuaan tuli ulos, karjaisi "Shut up!" ja heitti pullosta vetta mustin niskaan. Tilanne rauhoittui lopulta puoli tuntia myohemmin naapurin toisen tulemisen jalkeen. Minka jalkeen aurinko sitten nousikin.

Paiva meni puolihorroksessa laskuvetta odotellessa. Olin jattaa koko surffin valiin vasymykseen vedoten, mutta onneksi vaantaydyin rannalle silla sain elamani sessarit. Karsimattomyys ja kylma vesi koituivat muiden kohtaloksi ja sain yksin poimia parhaat paalta. Nelja toinen toistaan pidempaa aaltoa, bang-bang-bang-bang. Sain kaikki myos nauhalle, mutta rannekuvakulma ei ole paras mahdollinen, kuten kuvasta nakyy.

Napsaisin ao. otoksen Kellysta, tosin brasilialainen photoshoppaus on hiukan teatraalista omaan makuuni.