Pura Vida

Olimme pitaneet aaltoennustetta silmalla jo pidemman aikaa ison etelaswellin toivossa. Johnin viidakkotukikohdassa ei ole nettia mutta horisontissa kohoilevat pienet vuoret kertoivat tarpeeksi. Ihmisten ilmoille paaseminen ei kaynyt kaden kaanteessa mutta onneksemme menetimme vain yhden paivan.

Pavones, Costa Rica. Yksi maailman pisimmista vasureista tarvitsee ison swellin venyakseen tayteen mittaansa (n. 800m) ja perille paastyamme rannalla oli taysi rahina paalla. Ymmarrettavasti moni muukin oli pannut lisaantyneen aaltoaktiviteetin merkille ja vedessa kykki koko ajan viitisenkymmenta henkea. Paikalliset ynna muut suoritusvarmimmat kyttasivat pointilla line-upin vasemmassa laidassa ison kalan toivossa ja muut ottivat aaltoja
jotka olivat liian pienia jaksaakseen yhtamittaisesti sulkeutumatta loppuun saakka. Vuoden ensimmainen kunnon swelli jauhoi taukoamatta nelja paivaa joiden aikana olin itse vedesssa todistamassa arviolta kymmenta aaltoa jotka kuoriutuivat siististi alusta loppuun.

Yksi tuollainen nelimetrinen morko osui taydellisesti kohdalleni mutta olin
liian peloissani lahteakseni edes yrittamaan sita. Rannalla paivystaneet kameramiehet varmaankin manasivat jotta "Mita helvettia?" Seuraavina paivina ryysis vaheni ja mekin saimme nipun hyvia aaltoja vaikkei niita kukaan enaa ollutkaan kuvaamassa.

"Speed bumps ahead!"

Seitsemantena paivana aallot olivat niin pienia etta siirryimme 270km pohjoiseen, Dominicaliin. Etsiessamme asumusta eras vaalea nainen naytti makuuhuoneen ikkunasta rehdisti munkit. Kaannyin epauskoisena kannoillani eika Pate ehtinyt tajuta mita tapahtui ennen kuin meni kysymaan talta "Oletko toissa taalla?" Vastaus oli visuaalisesti yhta tyhjentava kuin ensimmaisessa naytoksessakin. Se olikin jenkkien valloittaman Dominicalin reissumme kohokohta ja aallon osoittauduttua aikamoiseksi lussuksi olimme seuraavana aamuna bussissa matkalla takaisin Pavonesiin.

Poissaollessamme kyla oli kaytannossa tyhjentynyt turisteista mutta meri osoitti selkeita elonmerkkeja ja seuraavina paivina napsimmekin reissun parhaita sessioita.

Aallot eivat olleet ainoa asia joka veti meidat takaisin. Korkealla Pavonesia kaitsevan kukkulan rinteella seisoo viisikerroksinen "linna" jonka keittiossa kalifornialainen Aaron grillaa vartaissa -kadet ylos- maailman mureinta/mehukkainta/parasta lihaa. All you can eat. Sisaltaa pari olutta, Finlandia-paukun ynna muut buffet-tilpehoorit (kylla, myos jalkiruoan), hintaa 14 euroa. All you can eat! Viime kerralla meille tosin alettiin kantaa keittiosta pastalautasia ja quesadilloja ettemme soisi niin paljon lihaa mutta taistelimme urheasti vastaan. Kokki on surffikaverimme joten ei hataa.

Jatkuvien vallankaappausten, sisallissotien ja levottomuuksien piinaamassa Vali-Amerikassa Costa Rica on siita poikkeuksellinen maa etta siella on ollut ilman armeijaa yllapidetty demokratia jo 60 vuotta. "Ilman armeijaa" ei tarkoita sotilasjuntan poissaoloa vaan koko armeija lopetettiin 1948 keinona lopettaa sotiminen. Armeijan yllapidosta saastyvat varat kaytetaan ihmisten elamanlaadun parantamiseen ja luonnon monimuotoisuuden vaalimiseen. Maan lukuisat luonnonpuistot katkevat sisaansa poikkeuksellisen runsaslukuisen elainlajiston joten luontobongarille Costa Rica on ehdoton matkakohde.

Costa Ricassa kaikilla on hymy herkassa.

Lisaantynyt turismi luo tottakai painetta luonnolle mutta auttaa samalla suojelemaan sita. Toistaiseksi maa on onnistunut herkan tasapainon sailyttamisessa. Mieluummin sita tuo dollarinsa yhteisoon joka ymmartaa ymparistonsa arvon eika vain lyhyen tahtaimen voitot mielesssa anna rakentaa loistohotelleja laskemaan paskansa mereen koska meri on suuri.

Iltapaiva Rio Clarolla. Dario etsii katkarapuja ja Qoqo ihmettelee.


Qoqo, Ivan y Dario.

Where the spots have no name

Odottaessamme venetta takaisin mantereelle satuimme juttusille eraan naisen kanssa joka oli muuten tyytyvainen Panaman-lomaansa mutta pahoitteli ettei pienten lastensa tahden paassyt X:aan asti. Nimi kuulosti tutulta ja naisen Lonely Planetissa olikin vaatimaton kuvaus: "Better waves than Pavones and no crowds." Stormrider Guide tyytyi vain toteamaan "Many quality reefbreaks on largely unexplored area" joten valokuvasimme LP:n sivuilta kulkuohjeet ja Panaman kartan.

25 tuntia myohemmin rekkakuski kaarsi takaisin sisamaahan ja kaski meidan jatkaa rantaa pitkin tunnin verran. Asiaan perehtymattomille tiedoksi etta surffibagi on v-maisin matkakumppani heti nahtavyyksien perassa santailevan sahkojaniksen jalkeen ja keskipaivan rantakavelystakin on romantiikka kaukana. Pikataipaleen puolessa valissa eras paikallinen polahti metsasta ja tarjoutui pontevasti kantoavuksi. Taisteltuaan Paten bagin kanssa 300 metria han toivotti hyvaa matkaa ja sanoi etta "Ihan kohta olette perilla."


Kalifornialainen John on rakentanut viidakon reunaan muutaman mokin ja viettaa turistidollarien turvin elakepaivia ja suojelee apinoita joiden elintilan ymparoivat lehmien laidunmaat ovat kutistaneet minimiin. Uhanalaisen Vali-Amerikan orava-apinapopulaation koko on Johnin tiluksilla n. 40 yksiloa. Laiton lemmikkikauppa koitui menneina vuosikymmenina tuhansien kohtaloksi. Orava-apinoiden lisaksi Johnin banaaneista kamppailevat valkonaama-apinat ja ylinta aanivaltaa kayttavat molyapinat. Laiskiainen ei paljoa hotkyillyt.

Aalloista. Pettymykseksemme resortin lahella olevat aallot eivat olleet kovin kaksisia mutta monet olivat kuulemma tulleet onnellisina takaisin kaytyaan vahan pidemmalla. Johnin apupoika Miguel, aloitteleva surffari itsekin, lahti auringonnousun aikaan oppaaksemme. Taitettuamme suunnitellusta kahden tunnin matkasta puolitoista olimme tulleet hyvan matkaa naapurivaltion puolelle. Vesi oli jo laskemaan pain ja koska edesssa breikkaava aalto naytti aika
hyvalta emme ahnehtineet sen edemmas.

Aalto oli itse asiassa paljon parempi milta se naytti eika line-upissa ollut kilpikonnien lisaksi ketaan muita. Huhun mukaan edellisviikolla taalla oli tosin nahty kaksi veneella saapunutta gringoa.



Panaman ja naapurivaltion raja. Paluumatkalla kiekkasimme sisamaan kautta ja rajamuodollisuudet olivat tallakin kertaa olemattomat.


Laidunmaiden ja viidakon lapi vieneelle paivaretkellemme kertyi mittaa n. 16km ja siina kiteytyi koko surffauksen olemus: "A lot of work and little reward. But it's there." Mitakohan siella puoli tuntia kauempana olisi ollut?


Miguelin jalkaremmi katkesi heti paivan ensimmaisessa aallossa ja syoksyi nokka edella kivikkoon. Iltapaivalla korjasimme kaikki aiemmatkin vammat ja kuivatimme vuosien saatossa kastuneen laudan.

Bocas del Toro

Tyynimeri oli rankasti tyyntymaan pain joten paatimme kokeilla onneamme kannaksen toisella puolella. Bocas del Toron provinssi katkee sisaansa liudan vehreita saaria joiden elaimisto ja ymparoivien vesien riuttaelama on houkutellut alueelle kohtalaisen turistiskenen. Vankkumattomaan empiiriseen tutkimusaineistoon nojautuen Lauran mukaan "Panamassa vaan pannaan" joten paa- ja "bilesaari" Isla Colon oli aika korkealla Lauran mustalla listalla. Lahtiessani iltaisin Colonille Pate jaikin tiukasti viettamaan iltaa riippumattoon 45-vuotiaan barcelonalaisen Faman kanssa joka oli kuulemma "mukava".

Kolumbus saapui tanne 1502, sai paikalliset korjaamaan laivojaan ja laivansa niin tayteen elintarvikkeita etta antoi eraalle saarelle nimen Bastimentos espanjan kielisen ilmaisun 'bastante alimentos' mukaan. Me asetuimme nimenomaan Bastimentosille jonka ainoan kavelytien varrelle ripoteltu kyla vastasi mielikuvaa afrikkalais-karibialaisesta yhteisosta. Paikallisten "Jah, man" -englanti on typerryttavan vaikeaselkoista ja viisi vuotta Bastimentosilla kayneella Kevinilla kesti kaksi vuotta oppia ymmartamaan heidan puhettaan.





Saaren jyrkasta profiilista aiheutuvasta tilanpuutteesta johtuen taloja on rakennettu veden paalle, ja mika olisikaan idyllisempaa kuin majoittua kristallinkirkkaan veden ylle matkatoimistoesitteen malliin. Valitettavasti kylan jokainen talo laskee paskavetensa rantaan muuttaen sen -noh, paskaiseksi. Miksi? "Meri on iso", kuuluu vastaus. Aikamme suurin ymparistovitsaus, valinpitamattomyys, on vallalla taallakin.

Bastimentosin asuttamatonta puolta.

Luontoihmisten lisaksi saaren toinen suuri kavijamaara on surffarit. Surffispotteja on lukuisia ja niille paasy helppoa; majatalon laiturilta voi huikata veneen joka vie spotille ja hakee parin tunnin paasta takaisin. Karibian puolella on menossa sadekausi ja sen kylkiaisena tulevat arvaamattomat tuulet saavat surffin vaihtelemaan samankin paivan aikana loistavasta hillerin syomaan mujuun. Ensimmaisena paivana en uskaltanut ottaa yhtaan aaltoa mutta sain
sivustakatselijanakin hyvan oppitunnin kun surffivaatemerkki RVCA:n pro-tiimi naytti mallia.

Viimeiset kolme paivaa kuluivat vessanponton valittomassa laheisyydessa paskataudin paastya valloilleen majatalossamme (miksikohan?). Jatkuva housupyykin (ja sateen) uhka sai Paten tarttumaan Imodiumiin ja otimme veneen takaisin mantereelle.


Naapurin Carlosin kamppa auringonnousun aikaan. Carlosin herattya jamppa alkoi luukuttaa rytmejaan Bastimentosin isoimmista amyreista. Illalla aukesi keittion ikkuna josta oli hyva kalastaa ravinnerikasta illallista.

Onnea, Ella!

Aiti leipoi maailman hienoimman kakun mutta kynttiloiden maara meni vaarin. Korjataan kauneusvirhe kun Kummi-Eno tulee kotiin.