Outback

Saatuamme pelit paatokseen mina, Kimmo, Odi ja Sean lensimme valmentajamme Israel "Izzy" Barkerin vieraaksi lantiseen Australiaan. Karrathan ymparistossa louhitaan hirvittavat maarat rautamalmia jolla tyydytetaan paaosin Kiinan kasvavia tarpeita. Lampotila laskee talvipaivisin 28 asteeseen joten Izzyn ilmastointibisnes voi paksusti. Tosin saapuessamme Karrathan kentalle firman sisaiset jannitteet olivat pingoittuneet sille tasolle etta pomo oli hakenut Izzyn poissaollessa firman auton pois ja antanut seka Izzylle etta Annelle kenkaa. Kyseisia potkuja puidaan viela lakimiesten voimin mutta uusi duuni samoilla ehdoilla (sievoisa summa rahaa, talo ja auto) loytyi jo seuraavana aamuna. Siispa lahdimme vapautunein mielin parin paivan rentouttavalle retkelle Karijinin luonnonpuistoon joka on tunnettu veden vuosimiljoonien saatossa kaivertamista rotkoistaan.

1.paiva: Sean, Izzy ja Anne miltei ajoivat kaarmeen yli joka tilanteesta suivaantuneena nousi pystyyn keskella tieta ja sai meidat muut pysahtymaan. Kaarme jatkoi matkaansa tien yli mutta Kimmo "Steve Irwin" Heikkila paatti heittaa sita kivella jolloin se pelastyi tosissaan ja jahmettyi paikoilleen.

Kuvien ottaminen helpottui huomattavasti mutta kun se kahden metrin etaisyydella ponkaisi pystyyn ja hyokkasi Seania kohti niin johan tuli taas osapuoliin liiketta. 8 maailman kymmenesta myrkyllisimmasta kaarmeesta luikertelee Australiassa ja kyseinen king brown on rankingissa sijalla kaksi.

2.paiva: rotkoissa samoilu tarkoittaa kylmassa vedessa uimista ja liukkailla kivilla tasapainoilua.

Reitit on luokiteltu asteikolla 1-6 vaikeusasteen mukaan ja edettyamme hyvan matkaa kategorian 5 reittia todistin aitiopaikalta kuinka edellani mennyt tytto menetti liukkaalla pinnalla otteensa ja ja putosi kivia pitkin viiden metrin matkan alla olevaan lammikkoon. 10 metria aikaisemmin reitin kategoria oli muuttunut kutoseksi mutta kukaan meista ei ollut pannut sita merkille. Kutoselle ei saa menna ilman opasta ja seinakiipeilyvarusteita joten pudotessaan kantapaansa murtanut tytto oli oikeasti vaikeuksissa pyrkiessaan kylmasta vedesta ylos. Onnekseen sopiva kohta loytyi parinkymmenen metrin paasta ja han paasi hengissa takaisin. Mekin kaannyimme kannoillamme.

Tormasimme Laraan uudestaan rannalla 500km paassa.

3.paiva: Kotiinpaluu. Heti alussa meilla oli vaikeuksia pysya Seanin ajaman etuauton perassa joten tyydyimme vain seuraamaan polypilvea. 2o kilometrin jalkeen yllatyimme kun mutkan jalkeen tie oli taynna rojua. Jaa, siellahan on meikalaisen reppukin! Polyn laskeuduttua Toyota Hilux loytyi kyljeltaan ojasta ja kuski kiipesi ensimmaisena ulos.

Kuin ihmeen kaupalla Sean, Izzy ja Anne selviytyivat 100km/h uloajosta naarmuitta vaikka auto pyori katon kautta ympari. Vuokra-Hiluxin turvakaari todennakoisesti saasti suuremmilta vahingoilta. Onneksi kylmalaukkumme oli meidan autossamme eika heidan takapenkillaan.

Karrathaan palattuamme Melbournessa mukana ollut aboriginaaliystavamme Alum vei meidat tapaamaan naapurinsa lemmikkeja. Kenguru suhtautui lasnaoloomme melko tyynesti mutta emun alkaessa santailla hakin peralla Izzy karkasi ja laittoi oven perassaan kiinni. Me muut seisoimme liikkumatta paikoillamme ja luotin Alumin elaintenkasittelytaitoihin mutta kun han emun tullessa kohti yritti huitaista sita pyykinkuivaustelineella ja kirkaisi "Fuck off!" niin katsoimme parhaimmaksi ampaista ulos.

Bring it in!

Kaksi puolueetonta arvostelijaa jakoi jokaisen ottelun jalkeen aania 3-2-1 -periaatteella kunkin joukkueen kolmelle parhaalle pelaajalle. Lopuksi aanet laskettiin yhteen. "Best and fairest" -pokaali meni Ville Koivuselle joka loysi jostain aina enemman annettavaa kuin edellisessa ottelussa. Esimerkillisesti taistellut ja ansiokkaasti joukkuettamme kipparoinut Fredrik Romar sijoittui toiseksi yhden aanen erolla.

Ville viidennen ottelun jalkeen.


Apulaisvalmentajanamme toiminut ex-Geelong -peluri Barry Primmer palkitsee Villen.

Best and fairest -aanestyksen top3:

1. Ville Koivunen 13 aanta
2. Fredrik Romar 12 aanta
3. Jukka Toivonen ja Juha Nieminen 9 aanta

Joukkueet saatiin turnauksen paatteeksi seuraavaan jarjestykseen:

1. Papua-Uusi-Guinea
2. Uusi-Seelanti
3. Etela-Afrikka
4. Irlanti
5. Nauru
6. Kanada
7. USA
8. Japani
9. Iso-Britannia
10. Samoa
11. Tanska
12. Ruotsi
13. Peace Team (Israel & Palestiina)
14. Suomi
15. Kiina
16. Intia

Sijoituimme 16 joukkueen turnauksessa sijalle 14. Suorituksen hyvyytta arvostellessa tulee ottaa huomioon asetelmat joista kisoihin lahdettiin. Saimme AFL:lta tukea majoitusta varten n. 10e/yo/pelaaja milla AFL sijoitti meidat hostelliin jossa ei valitetty hygieniasta, rikkinaisista ikkunoista tai hiljaisuudesta.

Bev and Mick's on taman joukkueen osalta nahty.

Peleja edeltavina oina monet eivat nukkuneet kahta tuntia enempaa musiikin pauhatessa aamuseitsemaan. Joukkueella ei ollut varaa jarjestaa minkaanlaista ruokailua joten soimme sita mika oli halpaa: ranskalaisia, pizzaa ja hampurilaisia. Viikko ennen kisojen alkua pelaajalistamme supistui ohareiden ja laakarinmaaraysten takia 23:sta 18:aan mika tarkoitti etta pelasimme yhdeksassa paivassa viisi ottelua ilman vaihtomiehia muiden joukkueiden vaihtopenkkien pullistellessa pelaajia. Kisojen avajaistilaisuudessa jarjestajat sanoivat etta yksikaan AFL-pelaaja ei suostuisi moiseen tahtiin ja toivottivat onnea.

Emme tulleet tanne kuitenkaan surkuttelemaan osaamme vaan pelaamaan. Me olimme ensimmaiset suomalaiset, me pelasimme ja jopa voitimme. Jimmy Bartelin vierailtua Suomessa viime lokakuussa katsoin YouTubesta kuinka han vastaanotti AFL:n parhaan pelaajan palkinnon Crown Casinon Palladium -juhlasalissa. Vajaata vuotta myohemmin istuin itse samassa huoneessa turnausillallisella ja katsoin valkokankaalta kuinka ensimmainen IC-cup maalini paatti turnauksen highlight-kavalkadin.

Oletko sina mukana kolmen vuoden paasta?

FIN - Peace Team 14-89

Toissapaivaisen jalkeen flunssa oli ehtinyt pyyhkia pelaajalistaamme entista isommalla kadella ja kentalla oli kaiketi viisi tervetta pelaajaa joten loppulukemia ei kannata tuijottaa hirvittavan huolestuneena. Joka tapauksessa kaikki kunnia vastustajalle joka koostui 13 palestiinalaisesta ja 13 israelilaisesta pelaajasta.

Vaikka tama peli jai minulta valiin niin polvivammani ei todennakoisesti ole niin paha kuin milta se tapahtumahetkella kuulosti. Tamanhetkinen diagnoosi on luumustelma ja revahtanyt lihas.

Peli ulkopuolisin silmin:

http://www.worldfootynews.com/article.php/20080906083300419

One day in September

Pelipäivän aamuna tilanne oli lohduton: Janin käveltyä Ruotsi-pelin jälkimainingeissa puunoksaa päin joka lävisti hänen silmänvalkuaisensa ja kahden uuden kuumepotilaan myötä pelikuntoisten miesten määrä oli 15. Ottelupalaverissa kaikki kuumeilijat ilmoittautuivat yksi kerrallaan takaisin ruotuun ja täyden kentällisen myötä säästyimme sakoilta. Kentällä odotti vielä yksi yllätys kun lääkärit vilkaisivat Veskun nilkkaa ja kielsivät tätä pelaamasta. Vastavetona Jani teippasi aurinkolasit päähänsä ja pelasi silmäpuolena.

Ensimmäisellä neljänneksellä tuuli oli puolellamme ja osuimme neljästi ennenkuin Intia vastasi yhdellä aivan jakson lopussa. Seuraavalla 17-minuuttisella vastustaja piti palloa selvästi meitä enemmän mikä selittyi sillä että selvän johtomme ansiosta kukaan ei enää mennyt pallon perään täysillä. Valmennusjohto piiskasi meihin tauolla enemmän nöyryyttä ja kolmen neljänneksen jälkeen Intia ei oikeastaan ollut iskuetäisyydellä. Viimeiset viisitoista minuuttia jäivät minulta näkemättä sillä olin fysion pöydällä näyttämässä polveani. Juostessani pallottomana intialainen työnsi selästä juuri kun jalkani oli ojentunut suoraksi ja osuessaan maahan polvesta kuului ikävä rusahdus. Kerrottakoon että selästä työntäminen sekä pallottoman taklaaminen ovat molemmat kiellettyjä.

Kuuntelin kärsimättömänä kentältä kantautuneita ääniä mutta summerin pärähdettyäkään en ollut varma lopputuloksesta. Vasta minut kentällä korvanneen Jukan* tultua kertomaan lopputuloksen varmistui että meidän ei tarvitse syoda puulusikalla seuraavaa kolmea vuotta.

3. Syyskuuta 2008: FIN-IND 52-28.

"Tarkempi" otteluraportti ja kuvia (oikeasti toisen Ville Koivuselle merkatuista maaleista teki Jukka Toivonen):

http://www.worldfootynews.com/article.php/20080902172451152


*Lääkäri kielsi Jukkaa pelaamasta seuraavaan puoleen vuoteen sillä hän sai kipsin pois nilkastaan kaksi viikkoa ennen turnausta. Man's gotta do what a man's gotta do.

SWE-FIN 43-14

Turnauskaavio on sellainen että lohkossa kolmanneksi sijoittunut pelaa jatkopeleissä sijoista 9-12 ja jumboksi jäänyt sijoista 13-16. Viimeisessä alkulohkon pelissä Ruotsia vastaan kamppailtiin nimenomaan tämän sortin nokkimisjärjestyksestä. Maanantaiaamu valkeni Warrnamboolissa harmaana ja vettä alkoi tulla suunnileen samoihin aikoihin kun pallo iskeytyi ensimmäistä kertaa kenttään. Lämpötila oli n. 10 asteen paikkeilla. Märällä kelillä pallot lipsuvat helposti sormien ohi joten tiedossa oli tiukkaa vääntöä kentän pinnassa. Siltä se nimenomaan näytti Jupen Toyotan etupenkille -itse olin kuumeisena sivussa- ja hienoudet jäivät minimiin.

Tatelle avautui mahdollisuus päästä historiankirjoihin Suomen ensimmäisen IC-cup maalin tekijänä heti ottelun alussa mutta 15m päästä lähtenyt vapari osui tolppaan. Kunnian sai myöhemmin toisella puoliajalla Tommi 'Odi' Oksanen mutta siinä vaiheessa Ruotsi oli jo karannut parinkymmenen pisteen päähän. Ratkaiseva ero oli tälläkin kertaa vastustajan parempi potkusyöttely; me emme saaneet kertaakaan kahta potkua peräkkäin omille. Lopputulos 43-14 oli huomattavasti siedettävämpi kuin heinäkuinen 96-10 ja ottelun jälkeen hurrit alkoivat selitellä kuinka heiltä puuttui kaksi pelaajaa vaikka vaihtopenkillä oli tunkua. Ehkä heitä alkaa pikkuhiljaa pelottaa.

Pelit jatkuvat meidän osalta keskiviikkona jolloin vastaan asettuu niinikään kaikki ottelunsa hävinnyt Intia. Siitä voitto niin emme ainakaan jää viimeiseksi.

Tässä kaikkien kolmen alkulohko-ottelumme paikalliset otteluraportit:

SWE-FIN
http://www.worldfootynews.com/article.php/20080902151340947

IRE-FIN
http://www.worldfootynews.com/article.php?story=20080829232754428

CAN-FIN
http://www.worldfootynews.com/article.php?story=20080827235626126

2x15 minutes of fame

Lauantai-iltana paasimme seuraamaan rukosarjan paatoskierroksen ottelua Carlton-Hawthorn. Sijoituksiin talla pelilla ei ollut enaa vaikutusta mutta taysi Telstra Dome sai haluamansa ensimmaisen neljanneksen lopulla kun Hawthornin Lance "Buddy" Franklin teki kauden sadannen osumansa -viimeksi vastaava saavutus nahtiin 14 vuotta sitten. Kentalle juoksemisesta rapsahtaa 6000 dollarin sakko mutta uhkauksilta lahti pohja kun tuhannet ihmiset ryntasivat nurmelle onnittelemaan illan sankaria.


Meidän vuoromme tuli puoliajalla kun IC-cupin joukkueet jarjestaytyivat paraatiin ja patsastelivat aikansa puolityhjälle stadionille.






Todella harvinainen urheilujuhla jäi yhden maalin päähän sillä Carltonin Brendan Fevola osui ottelussa seitsemän kertaa ja päätyi 22 kierroksen päätteeksi lukemaan 99.

Joukkueemme on saanut kohtalaisen paljon palstatilaa lehdistössä ja tämän artikkelin ( http://www.news.com.au/heraldsun/sport/afl/story/0,26576,24252907-19742,00.html )tultua julkisuuteen fanien lähentelyä ei ole voinut välttää. Irlanti-pelin jälkeen nippu ala-asteen oppilaita tuli pyytämään nimikirjoituksia ja pitääkseni välit ihailijoihini lämpiminä yritin viritellä small-talkia:

"Do you like school?"
"No."
"You don't have a favourite subject? Maybe sports?"
"No. I just want the autograph."

IRE-FIN 98-0

Irlanti voitti vuoden 2002 IC-cupin ja aussifutiksen sukulaislajilla gaelic footballilla on vahva asema Irlannissa joten ennakolta kiiretta tuli pitaman tassakin pelissa. Pelatessamme Kanadaa vastaan irkut voittivat Ruotsin lukemin 84-6. Puolustuksen pelitapaan oli saatava muutos jotta pelinrakentelumme ei tyssaisi heti ensimmaiseen potkuun.


Kapteenimme Fredi ja valmentajamme Izzy kertaavat kuvioita edeltavana iltana.

Otteissamme olikin heti alusta alkaen enemman ryhtia kuin Kanada-pelissa ja vastustajan hyokkaykset saatiin painettua pois maalintekosektorista ovaalin reunoille. Ensimmaisen neljanneksen jalkeen lukemat olivatkin maltilliset 11-0. Irlannin rutiini alkoi kuitenkin tuoda tulosta seuraavilla jaksoilla n. 30 pisteen verran per neljannes. Irlanti pelasi selkeasti fyysisempaa pelia kuin Kanada mutta rokaletappio ei mene meidan pehmeytemme piikkiin silla kroppaa laitettiin likoon aina kun tilaisuus siihen tuli. Allekirjoittanut tosin oli keskikentalla taysin varjojen mailla ja jarjestaan kaksi askelta vastustajaa jaljessa.

Sunnuntaina vaihdamme pelipaikkakuntaa kolmen tunnin junamatkan paahan Warrnambooliin jossa lohkomme jumbosijan kohtalo ratkeaa ottelussa Ruotsia vastaan. Molemmat ovat saaneet kyytia Irlannilta ja Kanadalta (CAN-SWE 108-7) joten kyseissa pelissa on nayton paikka molemmin puolin.

Maamme-laulu. Porilaisten marssia ei viela tarvittu.

CAN - FIN

Ennakkoon lehdistossa povattiin Kanadalle 70 pisteen voittoa mutta me pistimme paremmaksi: lopputulos CAN-FIN 130-0. Numeroissa ei ole selittelemista silla kanadalaisten potkut olivat tarkkoja, ne loysivat aina vapaan miehen eika pallo pudonnut hyppysista. Saimme pallon jopa kaksi kertaa heidan puolustusalueelleen (50m). Kaytannossa peli oli sita etta havittyamme maalin jalkeisen aloituksen kanukit tulivat muutamalla kasisyotolla keskelta lapi ja paasivat yrittamaan maalia. Jos meni ohi niin meidan maalipotkumme paatyi samantien viidenkympin rajan miehittaneelle vastustajalle. Joukkueemme raskaimpaan kalustoon kuuluva Vesku vaansi nilkkansa pahannakoisesti ja on todennakoisesti sivussa alkusarjan kahdesta viimeisesta ottelusta Irlantia ja Ruotsia vastaan.


Jallu ja Odi panevat kanukin ahtaalle.


Jupe markkaa vaikka silmat kiinni.

Geelong Cats

Kahden viikon kujanjuoksumme alkoi tutustumiskaynnilla Melbournen etelapuolella vaikuttavan AFL-seura (Australian Football League) Geelong Catsin toimintaan. Oppaanamme toimi viime kaudella AFL:n parhaaksi pelaajaksi valittu Jimmy Bartel joka vieraili Suomessa viime lokakuussa potkimassa palloa Kaisaniemenkatua pitkin kiitavia dosia pain.

Geelongista on kasvamassa NHL-seura Detroit Red Wingsin kaltainen dynastia jonka nopeaan pallonliikutteluun perustuva peli toi viime kaudella mestaruuden takaisin kaupunkiin 44 vuoden tauon jalkeen ja tatakin kautta Cats on hallinnut naytostyyliin.


Jimmy ja liuta lokeroita. Mutta missa on numero seitseman?


AFL-seurat kayttavat GPS paikantimia jotka rekisteroivat liikkeen lisaksi pelaajiin kohdistuvat iskut. Pelit ratkaistaan kuitenkin yha perinteisin keinoin: urheiluteippia kuluu $70 000 dollarin edesta vuosittain.


Kenkahuoneessa haisee jalkapallo.


Kotijoukkueen pukuhuone on luonnollisesti pyha joten Geelongin apuvalmentajan vetamiin treeneihin valmistautuessa meidan oli tyytyminen koirankoppiin.


Se puuttuva lokero.

International Cup

Blogi lahtee talla kertaa hieman tavallisesta poikkeavalle reitille. Suomi osallistuu ensimmaista kertaa australialaisen jalkapallon International Cup -turnaukseen, joka on kolmen vuoden valein pelattava amatoorien MM-turnaus silla lajin emamaa Australia ei ole mukana muuta kuin jarjestavana osapuolena. Tyryntien kentalta Salosta ja Makelanrinteen nurmilta Helsingista on koottu joukkue joka tulee naiden kahden viikon aikana ottamaan mittaa maista joissa lajia on pelattu jo pidempaan ja kohtaa myos maita joissa aussifutis on korkeintaan muutaman vuoden vanha tuttavuus.

Aussifutista pelataan n. 160x120 m kokoisella, ovaalin muotoisella kentalla ja tavoitteena on potkaista pallo keskimmaisesta maaliportista lapi. Molemmilla puolilla on 18 pelaajaa, paitsiota ei ole. Pallollista pelaajaa saa taklata polven ja olkapaiden valille mutta kaikki muu fyysinen kontakti on periaatteessa kielletty.

Seuraava video selventanee parhaiten mista tassa on kyse:

http://www.youtube.com/watch?v=X_hqosNvv5E

Pysy mukana ja katso miten aijien kay.

...is over

North Shore

North Shore, Oahu. The Seven Mile Miracle, The Holy Land of surfing. Syy miksi koko surffaava maailma pyörii talvikuukausina tämän seitsemän mailin pätkän ympärillä on monien tekijöiden summa. Oahun tulivuoret nousivat aikanaan niin korkealle että ne tyhjensivät kaikki kohdalle osuneet sadepilvet ja kanjoneita pitkin mereen valuneet runsaat sateet tappoivat korallin joka tyypillisesti ympäröi Tyynenmeren saaria. Täten vulkaanisesta kivestä ja hiekasta koostuva rantaviiva ottaa koko rannikon mitalla vastaan kaiken mitä pohjoisella Tyynellämerellä on annettavana.

Korjattakoon tässä yhteydessä yleinen harhakuvitelma että hyvä surffi vaatii tuulisen kelin. Tuulta tarvitaan, mutta kaukana itse rannikosta. Pohjoisella Tyynellämerellä riehuvat massiiviset myrskyt synnyttävät aaltoja ja mitä kauemmin aalto on tuulen vaikutuksen alaisena sitä isommaksi se kasvaa. Matkatessaan syvän valtameren halki aaltorintama siistiytyy useita aaltoja kattaviksi seteiksi joiden syntymekanismia ei täysin tunneta. Oahu sijaitsee tarpeeksi kaukana näistä myrkyistä jotta aallot tulevat siisteinä setteinä mutta myös riittävän lähellä että ne eivät menetä voimaansa matkatessaan määränpäähänsä. Lopputuloksena on raakaa pohjoisen Tyynenmeren voimaa. Voimaa, josta maailman parhaat tulevat ottamaan mittaa talvella. Heidän perässään tulevat valokuvaajat, lehdistö, muut lajista kiinnostuneet, bikineihin pukeutuneet naispuoliset fanit ja bikineihin pukeutuneista naispuolisista faneista kiinnostuneet miehet. Sirkus on valmis.

USA:n kallein ruokakauppa ja erikoisimman maineen omaava Starbucks rinta rinnan. Playboy rankkasi ko. kahvilan parhaimmaksi paikaksi iskeä kuuluisuus/kuuma kinkku. Kahvilan pieni koko yhdistettynä yllämainittuun väenpaljouteen selittää kontaktien runsauden.

Paitsi että seitsemän mailin pätkältä löytyy n. 30 nimettyä spottia (joista suurin osa maailmanluokan aaltoja) niin niille pääsy ei voisi olla helpompaa. Kamemaheha Highway kulkee viidenkymmenen metrin päässä rannasta joten riittää että parkkeeraa autonsa ja meloo ulos. Surffaus onkin sitten toinen juttu. Varsinkin talvella pitää pystyä käsittelemään itse aallon lisäksi viisikymmentä parasta kaveriasi ja muutama paikallinen jotka eivät välttämättä ole niin hyviä ystäviäsi tuhannen surffarin tungettua heidän takapihalleen. Kaikesta hulabaloosta huolimatta itse surffaus on pääosassa joten seuraavassa katsaus spotteihin joiden ansiosta North Shore on surffauksen Mekka.

Sunset Beach. Ensimmäiset nykyajan surffarit löysivät North Shoren 1940-luvulla. Nykyäänkin se on varsin pieni yhteisö mutta tuolloin se oli 'Kuin olisi saapunut kuun pimeälle puolelle'. Pätkä rannikkoa loputtomien ananasviljelmien takana, ei ristin sielua missään, vain massiivisia aaltoja ja tarinoita meren viemistä ihmisistä. On ymmärrettävää että North Shorea ei valloitettu päivässä mutta ensimmäiset valokuvat jotka kantautuivat 50-luvulla Kaliforniaan olivat peräisin nimenomaan täältä. Aikanaan Sunset oli North Shoren tulokkaiden kiirastuli ja aalto jonka vain suurimmat nimet hanskasivat. Sittemmin Sunset Beach on toiminut estradina Duke Classicille ja Smirnoff World Prolle jotka lukeutuvat kaikkien aikojen kuuluisimpien surffikilpailujen top-4:een ja joista jälkimmäinen oli vuosina 1970-75 käytännössä MM-tittelikilpailu.

Sunset Beach. Kuvanottopäivänä melko pieni mutta talvella kestää n. 15 jalkaa sulkeutumatta.

Vaikka Sunset ei enää olekaan North Shoren kruununjalokivi niin se on edelleen vaikuttava ja armoton aalto. Otin itsekin ensikosketukseni North Shoren surffiin täällä enkä ole missään muualla nähnyt yhtä läskejä aaltoja. Suurin osa niistä oli liian isoja minulle (n. 7 jalan swelli) ja varsinkin siinä yhdessä joka räjähti 2 metrin päässä edessäni sain tuta miksi täkäläisiä aaltoja pidetään raskaimpina mitä löytyy.

Banzai Pipeline. Paras, kaunein, ontoin, armottomin. Pipelinen ontot barrelit on ladattu täyteen superlatiiveja. 10 metriä Banzai Beachin vesirajasta breikkaa maailman kuvatuin aalto ja North Shoreen liittyvä sanonta 'It can make or break a surfer' ei voisi olla enemmän totta täällä.

Second reef Pipe.

Kokonaisia uria on käynnistynyt ja loppunut täällä. Vaikka ryysis on hyvänä päivänä naurettava niin toisinaan rannalla on vielä enemmän valokuvaajia. Päivän aallon saava on lähellä sponsorisopimusta joltain surffivaate- tai lautamerkiltä, tosin kyseisen tittelin kaappaava on todennäköisesti jo kiinnitetty jonnekin. Pipeline on helpon pääsynsä, rannan läheisyyden ja näyttävyytensä takia ihanteellinen paikka järjestää surffikilpailu. Talvikauden käynnistävän ja MM-kiertueen päättävän Pipe Mastersin voittajasta tulee kuolematon.

"Mr. Pipeline" Gerry Lopezin entinen talo Pipelinen edustalla. Nykyään Volcom House.

Maineella ja kunnialla on hintansa ja polvenkorkuiseen veteen tappuraisen laavakivipohjan päälle breikkaava Pipe on vaatinut enemmän ihmishenkiä kuin mikään muu aalto. Viimeisin uhri oli 16.3. menehtynyt bodyboardaaja Joshua Nakata. Jokainen joka on kokeillut surffausta on myös kokenut pelkoa ja siitä syystä niitä jotka perääntyvät liian kovan haasteen edessä ei pidetä pelkureina vaan järkevinä. Selvittyään Pipen wipeoutista 150 päälakeen ommelulla tikillä ja muutamalla menetetyllä hampaalla North Shorella kasvanut 17-vuotias Jack Johnson suuntasi surffiammattilaisuuden sijaan musiikin pariin.

Pipeline on kiehtonut ihmisiä jo 50 vuotta ja tuskin mikään muu aalto maailmassa tulee koskaan nousemaan samaan asemaan sen kanssa. Paras, kaunein, vaarallisin. Ja kirjaimellisesti keskellä kaikkein pyhintä surffirannikoa. Graalin maljalla riittää tavoittelijoita.

Pipeline eilen:

http://www.youtube.com/watch?v=iZNm7QFfRTo&feature=related

ja tänään:

http://www.youtube.com/watch?v=2Bq5qU1F9iQ&feature=related

Waimea Bay. Waimea Bay oli alkuperäisille havaijilaisille pyhä paikka ja Oahun ylipapin temppeli sijaitsi lahtea ympäröivien kallioiden laella.

Tänä päivänä siitä on enää rauniot jäljellä mutta havaijilainen mana elää Waimea Bayssa edelleen vahvana ja syy miksi siihen liittyy niin paljon tarinoita piilee aalloissa jotka vyöryvät sinne talven massiivisten swellien aikana. Kun aallonkorkeus avomerellä ylittää 20 jalkaa niin koko muu North Shore peittyy valkokuohuihin mutta Waimea Bay pysyy vielä auki. Siitä syystä se näytteli niin merkittävää osaa kun todella isoja aaltojen alettiin valloittaa 50- ja 60-luvuilla. Havaijilla aaltojen koko saattaa hypätä kahdesta jalasta kahteenkymmeneen muutamassa tunnissa ja 1943 tällainen swelli yllätti Woody Brownen ja Dickie Crossin Sunset Beachilla. Valtavien aaltojen tuoman veden paetessa takaisin avomerelle syntyi niin kova virtaus he eivät päässeet takaisin rantaan joten he päättivät meloa Waimeaan jonka he tiesivät pysyvän auki. Sinne päästyään 25 jalan setti yllätti heidät ja Woody huuhtoutui lopulta rantaan mutta Dickie Cross katosi jäljettömiin (Waimea Bayn nykyinen hengenpelastaja kertoi että Woody Brown kuoli 96-vuoden iässä neljä päivää ennen saapumistani). Siitä lähtien Waimea Bayta pidettiin kirottuna aina vuoteen 1957 saakka jolloin ensimmäiset uskalikot surffasivat sitä isona päivänä.

Waimea Bay oli se paikka jossa piti suoriutua jos halusi tunnustusta isojen aaltojen surffaajana. Se oli aikana ennen jalkaremmejä, hengenpelastajia, vesiskoottereita ja pelastushelikoptereita jotka nykyään poimivat turvaan pulaan joutuneet surffaajat. Tuolloin jos menetti lautansa piti uida takaisin rantaan läpi vihamielisimmän shorebreikin mitä löytyy -mikäli selvisi murtuvan aallon tarjoamasta 20 sekunnin pyörityksestä veden alla.

Waimea Bay shorebreak. Copyright Tim McKenna.

Waimea Bay tarjoaa olosuhteita joissa syntyy legendoja. Kaikki isojen aaltojen pioneerit hankkivat kannuksensa täällä mutta yksi oli ylitse muiden. Eddie Aikau oli aikansa kuuluisin lajissaan ja myös Waimea Bayn ensimmäinen hengenpelastaja. Hänen vaikuttavassa elämässään ja myyttisessä kuolemassaan kiteytyi koko havaijilaisuus. Hänen muistokseen Waimea Bayssa pidetään joka talvi epätavallisin isojen aaltojen kilpailu -mikäli olosuhteet sen sallivat. Sääntöjen mukaan aaltojen korkeuden tulee olla koko kilpailupäivän 20 jalkaa havaijilaisen mittakaavan mukaan eli takaa päin mitattuna. Käytännössä tämä tarkoittaa 40 jalkaa korkeita aaltoja edestä päin. 23-vuotisen historiansa kilpailu on pidetty vain seitsemän kertaa.

Eddien muistomerkki.

Who was Eddie and why did he go? Tsekkaa täältä:

http://eddie-qoqo.blogspot.com/

Kauai

Tapasin Barbaran aikoinaan Fijilla ja saatuani kutsun Kauaille otin sen tietenkin innoissani vastaan.

I got leid. Dodgen ensimmaisena vuokraajana isanta nimesi auton minun mukaani.

Barbara ja Larry. Larry soittaa bassoa, ukulelea ja toimii wrestling-valmentajana.

First things first. Pohjoisrannikko on Kauaillakin se missa tapahtuu ja Hanalei Bay on Kauaille sita mita Honolua on Mauille. Heti saapumistani seuraavana paivana tarppasi kun lahti herasi henkiin ja tarjoili "keskivertopaivan" jota itse pidin vahintaankin hyvana. Paankorkuisia, pitkia aaltoja.

The Bay.

Seuraavat kymmenen paivaa korkkasin muita spotteja mutta kunnon swellin ja olosuhteiden puutteessa kateen jai erasta ruskeavetista breikkia lukuunottamatta lahinna mujua.

Hideaways oli hyva aina kuvanottohetkeen saakka mutta veteen paastyani tuuli pilasi kaiken.

Polihale oli vaisu.

Viimeisena paivana nukuin pommiin kun Hanalei oli kuulemma "taydellinen" mutta tuulta pakoon lahteneiden ilkkujien naljailu loppui kun he kuulivat etta tunnin kyntamisen jalkeen tuuli lakkasi ja sain koko lahden itselleni pariksi tunniksi.

Vanhana vesiputoushyppaajana on syyta kayda lapi Kauain tarjonta.

Opaekaa falls. Ei sovellu kuin uimiseen. Lisaksi tanne tuleminen on kielletty $1000 uhkasakon voimalla kahden turistin yritettya vaaraa reittia ja pudottuaan kuolemaansa.

Wailua falls. 50 metrin hyppy oli ennen muinoin havaijilainen miehuuskoe, tosin siina touhussa menetettiin enemman miehia kuin tehtiin. Putouksen juurelta voi hypata turvallisesti verhon lapi.


Kipu falls...

...ja Kauain kingein koysikeinu. Alastulo on toisinaan nimensa veroinen.

Kauai on vanhin Havaijin saarista ja saaren keskiosan runsailla sateilla ja arjyvalla merella on ollut aikaa nakertaa vaikuttavia yksityiskohtia.

Luonnollisesti kasvillisuus on naissa olosuhteissa elementissaan ja parayttavin puutarha loytyy hinduluostarista. Kuvan rakenteilla oleva kasinveistetty temppeli on ainoa laatuaan Intian ulkopuolella ja yksittaisten kivien veistamiseen kuluu 7 vuotta. Miten olisi, Paco "Hindu" Tamminen?-)

Queen's bath.

Tama heiau eli temppeli toimi 50 sukupolvea hula-tanssin korkeakouluna ja legendan mukaan ensimmaisen tarinankerrontatanssi tapahtui taalla. Huomaa loistava panoraamakuvaustyoskentely.

Waimea Canyon.

Na Pali coast.

Talta nayttaa planeetan kosteimman kohdan tuntumassa. Sadetta tulee keskimaarin 10m vuodessa eika itse paakallopaikalla kraaterin huipulla siita syysta kasva mitaan.

Manawaiopuna aka. Jurassic Park falls.

Barbara on Surfride Foundationin Kauain alaosaston perustajajasenia ja parina paivana revimme rantaan ajautuneita kalaverkkoja irti hiekasta. Pohjoisella Tyynellamerella lojuu Teksasin kokoinen lautta rojua josta Havaiji saa merivirtojen mukana oman osuutensa. Toisiinsa takertuneet verkkomollit ovat erityisen vaarallisia delfiineille ja kilpikonnille ja ennen pitkaa verkot paatyvat takaisin rantavesiin jos niita ei siivoa pois.



Paivan saalis oli kaksi perallista, painoa arviolta 1000kg.

Paivan paatteeksi paasimme todistamaan harvinaista nakya kun kaksi parittelevaa kilpikonnaa ajautui touhun tuoksinnassa rantaan.