Yhdeksan lohikaarmetta

Phnom Penh ja Kambodza jaivat taakse Mekongin viettaessa kohti Vietnamia. Rajanylitys sujui ongelmitta vaikka minulla ei ollutkaan viisumia tai jatkoyhteytta maasta pois (pohjoismaalaiset saavat oleskella 15 vrk viisumitta). Kampotsassa eras kanukki moitti vietnamilaisia royhkeiksi ja tylyiksi, mutta ilmeisesti emanta oli syonyt liikaa selleria tai jotain. Taalla ei kannata kayttaytya kuin maailman omistaja, silla vietnamilaiset ovat historian saatossa pistaneet kampoihin monille aikansa vahvimmista sotilasmahdeista ja ovat ylpeita selviytymisvietistaan. Kunniallisin aikein saapuva sen sijaan saa todella lampiman vastaanoton.

Eraana aamuna herasin kuumeisena ja ilmeisesti se nakyi paallekin pain silla aamupalapoydassa tarjoilija lahti hakemaan parasetamolia ja paikan emanta kaski ottaa paidan pois. Han raaputti selkaani ja niskaani kynsillaan (sattui niin saamaristi) ja hieroi rikkoutuneeseen ihoon jotain tiikeribalsan tapaista. Seuraavaksi eukko painoi kevyesti peukalolla selkarangan vieresta ja tuntui kuin joku olisi lyonyt lekalla lapaluiden valiin. En tieda oliko kiittaminen lansimaista vai vietnamilaista laaketiedetta, mutta kuume kylla lahti.

A wild night.


Parin tunnin sightseeing tuktuk-ajelulla pysahdyimme tutkimaan riisipeltoa ja kaantyessamme ympari koko viereisen talon vahvuus oli ihmettelemassa meita.

Mekongin suiston pikkukaupungeissa, kanavissa ja puutarhoissa riittaisi tutkimista pitemmaksikin aikaa mutta paikallinen ruoka on meikalaiselle liian terveellista. Nalka ajoi
porsaan Saigonin laskipatojen aarelle.