Palatessamme Sumbalta Balille meitä odotti yllätys kun Pate olikin suunnannut Lontoon sijasta Lombokille. Paavon voimat olivat vielä hakusessa ja Petrin lauta Kalalassa joten laskettelin viimeiset päivät yksinäni, seuranani ainoastaan Kutan 200 muuta surffaria. Noina päivinä Kuta sitten olikin parempi kuin koskaan olen nähnyt; siistejä, pitkiä ja välillä yli pään korkuisia aaltoja. Erityisesti eräs viimeisen session aalto jäi mieleen kun pakenin yleisöryntäystä muita syvemmälle, vaikka yleensä siellä saakka murtuvat aallot sulkeutuvat kerralla. Liekö sen aallon suunta ollut poikkeuksellinen vai mitä mutta se alkoi nousta kapeana piikkinä 20 metriä edessäni ja saadessani sen kiinni olin aivan sen kainalossa saaden kunnon vauhdit. Jos olisin ehtinyt katselemaan ympärilleni olisin varmasti nähnyt liudan epätoivoisia kasvoja kyseisen mörön pyyhkäistessä kaikki muut rantaan. Meloin takaisin suu korvissa ja pian toinen samanlainen aalto osui kohdalleni mutta viime hetkellä piti vetää jarrut pohjaan sillä edessä oli kymmenen opportunistia. Sillä kertaa tosin näin heidän ilmeensä murtuvan aallon harjalta ja kyllähän niistä epätoivo paistoi.
Blogi oli tällä kertaa aikamoista p-jauhantaa ja matkan alussa uhoamani etsintäkin jäi melko vähälle huomiolle kun Indonesiassakaan en nähnyt kuin muutaman uuden spotin. Ehkä sillä ei lopulta ollut kovin suurta merkitystä sillä ainakin itselläni oli hauskaa.
"I could not help concluding that this man felt the most supreme pleasure while he was driven on so fast and smoothly by the sea."
-Captain James Cook, Tahiti, 1778
No comments:
Post a Comment