Solomon Islands

Tuhannen saaren ja puolen miljoonan asukkaan saarivaltio eteläisellä Tyynellämerellä on viime vuosikymmenten aikana vältellyt maailmanpolitiikan polttopistettä mutta 67 vuotta sitten oli toisin. Kulovalkean tavoin etenevät japanilaisjoukot olivat valloittaneet saaren toisensa jälkeen, hyökänneet Pearl Harbouriin ja kärsineet ensimmäisen takaiskun epäonnistuttuaan ottamaan haltuun Midwayn atollin kesäkuussa 1942. Uuteen Guineaan ja Salomonsaarille levittäytyneet japanilaiset uhkasivat jo Australiaa minkä johdosta liittoutuneet nousivat maihin Salomonsaarten pääsaarelle Guadalcanalille kahta kuukautta myöhemmin. Seuranneet taistelut olivat Tyynenmeren sodan verisimpiä ja erityisesti japanilaiset kärsivät maalla raskaita tappioita.

Guadalcanal on sotatonkijan paratiisi. Jenkeiltä ja japanilaisilta jäänyttä romua on kärrätty vähemmän muodollisiin ulkoilmamuseoihin joissa kalustoa pääsee käpälöimään estoitta. Erään museon mainoksen mukaan heillä on 'tykkejä, lentokoneita sekä lajitelma siipiä'. Kuvassa läjä LVT-maihinnousualuksia sekä Wildcat-hävittäjä.

Merellä osumaa otettiin tasapuolisemmin ja runsaasti. Puolen vuoden aikana meritaisteluissa upposi niin paljon aluksia että merialue Guadalcanalin edustalla tunnetaan nykyään nimellä 'Ironbottom Sound'.

Tämän seurauksena varsinainen aarreaitta löytyy siten pinnan alta. Osa hylyistä makaa käytännössä rantavesissä mikä tuo ne harrastelijasukeltajan ulottuville.

Japanilainen kuljetusalus Kinugawa Maru. Oikealla Gizon satamassa lepäävä Zero.

Japanilaiset täydensivät ja huolsivat joukkojaan yön pimeyden turvin ja amerikkalaiset rupesivat kutsumaan jatkuvaa operaatiota nimellä 'Tokyo Express'. Eräänä yönä paikalliset raportoivat jenkeille että pikajuna oli jälleen saapunut kaupunkiin ja iskuryhmä nousi ilmaan. Osa koneista joutui kääntymään heti alkuunsa takaisin ja löytäessään kohteensa kahden tunnin etsimisen jälkeen hävittäjäryhmän johtaja, luutnantti Jeff De Blanc tiesi että hänellä ei olisi tarpeeksi polttoainetta palatakseen takaisin mikäli hän ryhtyisi taisteluun. Jänistämisen sijaan hän sääti polttoaineensyötön laihemmalle seokselle voittaakseen aikaa. Syöksypommittajat saivat aikaan vain yhden osuman joka ei kuitenkaan näyttänyt aiheuttavan merkittävää tuhoa. Tästä turhautuneena ja ammuttuaan alas jo viisi (todennäköisesti kuusi) Zeroa De Blanc käski Wildcatinsa kuljetusalus Toa Marun kimppuun, sytyttäen sen liekkeihin konekivääritulella. Hänen ei tarvinut odotella polttoaineen loppumista sillä seitsemännen Zeron sytyttäessä hänen oman koneensa tuleen hän pelastautui laskuvarjon turvin. De Blanc ui kuusi kilometriä lähimmälle saarelle josta paikalliset lopulta kuljettivat hänet takaisin omiensa luokse. Paluumatkalla hän kiipesi nyt jo hylätyn ja rantaan ajautuneen Toa Marun kannelle ja kaappasi mukaansa konehuoneesta tulipalossa säästyneet japanilaiskoodit. Myöhemmin De Blanc palkittiin urotyöstään Yhdysvaltain asevoimien korkeimmalla tunnustuksella, Medal of Honorilla.

Tänä päivänä 140 metrisen Toa Marun sanotaan olevan parhaiten säilyneitä Toisen Maailmansodan aikaisia hylkyjä. Sisältä löytyy mm. pieni panssarivaunu, sivuvaunullinen moottoripyörä, lääkintätarvikkeita, sakepulloja ja (pieniä) kondomeja. Tavallisina pulliaisina tyydyimme katselemaan sitä pintapuolisesti mutta kokeneemmille hylkysukeltajille tutkittavaa riittää kuulemma useaksi päiväksi. Vuoden 2007 tsunami rikkoi joitakin kansirakenteita mutta repäisi samalla uusia kulkuväyliä rahtiruumaan. Perä on syvimmillään 37 metrissä ja keula seitsemässä, mikä tekee siitä ihanteellisen kohteen kaikentasoisille sukeltajille.

Elokuussa 1943 liittoutuneet suorittivat Tokyo Expressiä vastaan iskun jokseenkin heikommalla menestyksellä. 15 torpedovenettä laukaisi 30 torpedoa japanilaista saattuetta kohti ilman ainuttakaan osumaa. Lisäksi pimeässä toikkaroidessaan vene PT-109 onnistui jäämään japanilaisen hävittäjän yliajamaksi. Henkiinjääneet pelastautuivat kapteeninsa, Harvardin uintijoukkueessa olleen luutnantti John F. Kennedyn johdolla pienelle saarelle josta Kennedy ui myöhemmin hakemaan apua.

Max ei digannut melomisesta. Minunkin kahden hengen kanootissani syttyi kapina kun päätin meloa takaperin takana näkyvälle Kennedy Islandille. Sarin istuessa kädet ristissä olin ilmeisesti ensimmäinen suomalainen joka teki niin.

Kehittymättömyydestään huolimatta Salomonsaaret ei ole matkakohteena halvimmasta päästä. Halvimmat huoneet maksavat 20e/yö ja pyrimme tekemään ruokaa itse jos se oli mahdollista. Kuvissa Gizon toria. Ruokavalion perusta on meressä ja merenelävien hintataso on kohdallaan. Tonnikala maksaa 75 eurosenttiä per kilo.

Tähän ei ollut varaa kuin päiväseltään.